keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Kisahumua vol 3

Noniin, vihdoin tämä kolmas osa kevään kisarupeamasta saadaan ”paperille”. Sen verran on taas kiirettä pitänyt että julkaisu viivästyi tähän neljännen kisareissun lähtöpäivään saakka. No, mikäs sen osuvampi ajankohta kirjoitella kisaamisesta. :) 

Eli EM-kisoihin jäätiin. Paikkansa kisakoneessa olivat tähän mennessä lunastaneet Suski sekä Joonas, mutta palatessamme Helsingistä myöhään sunnuntai-iltana kotiin sain puhelun Aino-Maijalta, joka kyseli wellness fitneksessä toiseksi tulleen Karoliinan yhteystietoja. Hänen sarjansa voittanut tyttö oli nimittäin juniori-ikäinen sekä voittanut myös bikini fitneksen junior-sarjan ja näin ollen valinnut edustaa Suomea tässä sarjassa joten niin Karoliinakin sai siis mahdollisuuden kilpailla EM-kilpailuissa. 

Maanantai menikin sitten uusia ohjeita kirjoitellessa ja lentoja Santa Susannaan varaillessa. Matkakumppanikseni sain Fitfarmin päävalmentajan Harri Forsbergin, jonka urheilijoita oli suuri määrä mukana EM-joukkueessa. Aika kisojen välillä taittui äkkiä ja pian Joonas lähtikin jo kohti lentokenttää. Itse seurasin Harrin kanssa perässä hieman myöhäisemmällä koneella. 






Kilpailut Santa Susannassa alkoivat jo torstaina, ja omat urheilijani / huollettavani kilpailivat perjantai aamuna (Karoliina) ja iltana (Joonas) sekä lauantai-aamuna (Susanna) eli torstaina sai vielä ottaa melko lungisti. Perjantai aamu alkoikin sitten jo kolmelta kun Karoliina tuli minulle meikkiin. Hommaa tosin hidasti hotellin hieman virkaintoinen vastaanottotyöntekijä joka oli sitä mieltä että huoneeseen ei saa päästää yhtäkään ylimääräistä henkilöä. No, keskusteltuamme asiasta hetkisen koin vakuuttaneeni em henkilön ja pääsimme jatkamaan valmistaumista. 






Meikin jälkeen Karoliina lähti väriin omalle hotellilleen ja minäkin laitoin itseni valmiiksi jonka jälkeen lähdimme kohti kisapaikkaa. Wellnessissä kilpili myös Karoliina huonekaveri Emma joten lähdimme kaikki yhtä matkaa Emman sekä hänen valmentajansa Tanjan, kanssa kisapaikalle. Aamulla kisapaikka oli vielä hyvin rauhallinen joten saimme rauhassa valita paikan ja valmistautuminen lavalle sai alkaa. Öljyt, bikinien liimaus ja pumppailut ja pian olikin jo Karoliinan vuoro astella lavalle. 












Karoliina lunasti paikan toisessa vertailussa ja saimme todella jännittää finaalipaikkaa, mutta sieltähän se kuitenkin tuli ja eikun odottelemaan finaaleja. Myös Emma raivasi tiensä hienosti finaaliin joten molemmat Suomen ensimmäisten wellness-kilpailujen edustajat olivat nyt finaalissa. Karoliina oli hienosti kuudes ja Emma neljäs. 








Sitten äkkiä tytöt ja kamat kasaan ja takaisin hotellille  meikkaamaan Joonasta lavakuntoon. Sen jälkeen lähdimme takaisin kisapaikalle ja sama rundi alusta, shortisen liimaus, öljyt ja pumppailut ja pian Joonaskin oli lavalla. Joonas esiityi todella edukseen ja oli myös mukana ensimmäisessä vertailussa. Lopullinen sijoitus oli hienosti 5. Palkintojen jaon jälkeen kello oli jo ties kuinka paljon ja lähdimmekin suoraan kisapaikalta syömään. Päivän kiireessä myös omat ateriat olivat jääneet vähemmälle joten illan buffassa tuli syötyä sitten kaksi ateriaa kerralla. Sitten äkkiä nukkumaan koska lauantaina oli heti aamusta Susannan kisapäivä. 








Suskin kanssa treffasimme suoraan heidän kisahotellillaan josta matka jatkui jälleen kisapaikalle. Suski esiintyi todella edukseen ja vieläpä melko rennon näköisesti ja lunasti myös paikan ensimmäisestä vertailusta. Pronssinen mitali kaulaan ja kisat olivat minun urheilijoideni osalta ohitse. 








Kokonaisuudessaan kevään kilpailukausi oli siis tähän mennessä ylittänyt kaikki odotukset ja jokainen EM-kilpailuissa edustanut urheilijani oli päässyt finaalin ja näin ollen saavuttanut TOP 6-sijoituksen. 




Parin päivän vähät unet sekä pitkät päivät bäkkärillä vaativat veronsa ja päätin lähteä ihan omassa rauhassa päivän treenille. Niin itsehän olin jo aloittanut valmistautumisen syksylle kaikessa hiljaisuudessa joten myös omista kilpailuun valmistautumis”velvotteista” piti pitää kiinni. Itseasiassa treeni tuntui lähes terapeuttiselle kaiken hulinan ja jännityksen jälkeen. Itse kun elän todella vahvasti jokaisen urheilijani matkassa mukana niin kyllä se vaan vaikuttaa ainakin omaan fiilikseen ja stressitasoihin ja kisojen päätteeksi fiilikset piti päästä sitten itsekseen purkamaan. 




Illalla kävimme vielä Joonaksen kanssa syömässä ja sunnuntaina olikin tiedossa vapaapäivä. Taisi muuten olla ensimmäinen muutamaan viikkoon joten päätimme ottaa melko lungisti, nukkua pitkät yöunet, syödä aamupalaa rauhassa ja mennä katsomaan kisoja. Bikiniluokkien seuraamisen jälkeen kävimme vielä syömässä ja sitten pitikin ruveta pakkauspuuhiin koska aamulla oli aikainen lähtö kentälle ja kotia kohti. 

Oli hienoa olla mukana Suomen EM-kisajoukkueen matkassa ja suurkiitokset vielä Suomen Fitnessurheilu ry:lle erittäin toimivista sekä joustavista järjestelyistä ja koko kisajoukkueelle aivan mahtavasta yhteishengestä! 












Tässä kohtaa olikin jo päätös Joonaksen jatkokilpailuista tehty eli Diamond Cup Portugal oli tähtäimessä kesäkuun alussa. Tämän kisahan on tosiaan ylihuomenna eli siitä lisää myöhemmin! 

M