maanantai 13. marraskuuta 2017

Loppuvuoden kuulumisia

Selailin tuossa blogitekstejäni taaksepäin ja tulin siihen tulokseen, että kirjoittamieni tekstien perusteella saa kuvan, että vuosi 2017 on ollut melko raskas niin työrintamalla kuin perheessä tapahtuneidenkin ikävien asioiden vuoksi. Tämä pitääkin suurelta osin paikkansa ja vaikka mukaan on toki mahtunut paljon aurinkoisempiakin päiviä niin en voi kieltää, ettenkö todella odottaisi, että saisin toivottaa vuoden 2018 tervetulleeksi. Vuosi 2018 tuleekin olemaan minulle monella tapaa vuosi, jolle minulla on kovat odotukset niin töiden kuin omankin kilpailemisen suhteen. Aion siis astua lavalle seuraavan kerran syksyllä 2018 ja vaikka tälle vuodelle on osunut kompastuskiviä jos jonkin verran, niin voin rehellisesti sanoa etten ole koskaan työskennellyt mitään tavoitettani kohtaan yhtä tosissani ja määrätietoisesti kuin ensi syksyä, ja onneksi aikaakin on vielä kehittyä jokunen kuukausi ennen dieettiä. Valmentajani Villen kanssa toteuttamaan yhteistyöhön olen edelleen erittäin tyytyväinen ja uskon kyllä kehittyneeni edellisestä kilpailusta, mitä tietenkin tässä lajissa onkin se koko homman suola, että pääsee tuomaan lavalle joka kerta edellistä paremman version itsestään.



Loppuvuodellekin minulla on vielä muutama tavoite, joista suurimpana pidän tällä hetkellä (vihdoin ja viimein) valmistumistani fysioterapeutiksi. Tällä hetkellä homma ei ole enää jäljellä kuin yksi tentti ja kaksi pientä tehtävää, eli jahka saan sovittua opettajan kanssa tenttipäivän niin homma alkaa olemaan melko taputeltu mistä olen tietenkin erittäin helpottunut. Tämän lisäksi aloitin syksyllä Suomenfitnessurheilu ry:n fitnessvalmentajakoulutuksen, josta ensimmäinen lähijakso olikin jo lokakuussa. Meillä on todella hyvän oloinen porukka fitnessvalmentajakoulutuksessa ja odotan innolla koulutuksen toista osaa ja seuraava lähijakso onkin sitten jo joulukuun toisena viikonloppuna.  Sitä edellisenä viikonloppuna olisi itseasiassa tarkoitus matkustaa Ruotsiin Fitnessfestivaleneille eli tekeminen ei ainakaan lopu kesken ennen joulua. ;)


Kuva: Fitnessfestivalen

Fitnessfestivalen-reissu on pääasiassa vapaa-ajan reissu mikä sekin on mukavaa, sillä tähän saakka ihan kaikki expot ja kisaviikonloput on menneet melko vahvasti töissä joko kisaajien kanssa, yhtiestyökumppanien ständeillä taikka sitten itse kisatessa, eli vihdoin pääsee katselemaan messuja ja haistelemaan kisatunnelmaa rennommissa merkeissä. :) Tottakai nämä työviikonloput ovat olleet aina hyvinkin ikimuistoisia ja ihania reissuja, mutta joskus on kiva katsella tapahtumia ihan oman rauhallisen aikataulunkin puitteissa. Keväällä Fitness Classicissa onkin sitten taas täysi tohina päällä kun lavalle pitäisi astella viisi omaa kilpailijaani. Myös Joonas kilpailee keväällä, eli ensi vuodesta on tulossa hyvin fitnessvoittoinen vuosi jälleen, mutta mikäs sen parempaa. :)

Joonas itseasiassa aloittelikin valmistautumistaan ensi kevään kisarupeamaan jo tänään, mutta kertonee siitä itse tarkemmin lisää. :) Oma viikkoni menee asiakkaita ohjatessa ja lauantaina osallistumme molemmat Espoossa järjestettävään, ja ymmärtääkseni loppuun myyneeseen Nocco training Day-tapahtumaan eli oikein kiva viikko tulossa. :)



Kivaa viikonalkua myös sinne!

M












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti