maanantai 10. huhtikuuta 2017

Alkuvuoden perustreenijakso ohitse, katse kohti syksyä

Moido!

Alkuvuodesta kirjottelin silloisesta uudesta treeniohjelmasta, jonka Jari mulle väsäsi. Se noudatteli pitkälti hyväksi todettuja perusjuttuja, kuten isot perusliikkeet, raskaat kuormat ja lyhyet toistomäärät. Kuitenkaan unohtamatta vaihtelua.



Varsinkin olkanivelet/yläpelti tuntui syksyn priorisoinnin jäljiltä olevan kohtalaisen loppu, niin päätettiin antaa niille hieman "lepoa". Päätettiin siis niin, että vedetään ihan perusjumppaa, koko kroppa kerran viikossa läpi seuraavat muutamat kuukaudet. Näin siis tehtiinkin, treenasin 5x viikossa.

Treenijakona oli:
Selkä
Rinta
Jalat
Olkapäät
Kädet
+ vatsaa 1-2x viikossa treenien päälle.

Treenit aloitin oikeastaan aina etukäteisväsytyksellä, jonka jälkeen 1-2 erilaista raskasta liikettä (esimerkiksi jaloille kyykky ja hack-kyykky), jotka tehtiin mahdollisimman isoilla kuormilla. Ainoana "erikoistekniikkana" treeneissä koko alkukevään toimi supersarjat. Eli joka treenissä tuli myös yksi kahden liikkeen supersarja, jossa toistamäärät olikin hieman normaalia korkeammat.

Pointtina tällä koko alkukeväällä oli siis antaa hieman helpotusta yläkropalle, painaa perustreeniä raskaasti ja antaa vaihtelua ainaiselle priorisoinnille. Ruokavalio suunniteltiin tukemaan tätä touhua ja paino nousi 3 kuukauden aikana keskimääräisesti laskettuna 1 kg:n.

Varsin onnistunut jakso kaikinpuolin, mielestäni kehityin itseasiassa enemmän tänä aikana kuin koko syksynä. Tuntuu että varsinkin yläpelti on ottanut hyvin tavaraa ja kondis on pysynyt melko siistinä. PM-kisapainosta ollaan nyt tultu noin 11 kg ylöspäin, mikä yhtäkkiä kuulostaa aika paljolta mutta ikinä en ole kyllä näin siistissä offikunnossa ollut 5 kuukautta kisojen jälkeen :D No, johtuu varmaan pitkälti siitä että nykyään oon ympäri vuoden "reversedieetillä" eikä tämä mikään varsinainen offi ole. En oikeastaan edes tiedä mikä se offi sitten on, mutta kuitenkin... Vaihdan offille sitten kun jään eläkkeelle, alan pelaamaan golffia ja lihon kymmeniä kiloja.

Syksy siintääkin jo silmissä.. :) TOSIN, onneksi en ostanut kisalisenssiä koska ihan siis älytön kisakuume on. Aivan hullu motivaatio. Onneksi en hitto ostanut sitä niin ehtii rauhassa kehittyä vielä ensi kevättä varten :D

Eilisen most muscular!

Nyt siis kaikki focus vaan ja ainoastaan kasvamisessa. Syksyllä on tarkoitus vetää muutamien viikkojen välidieetti vaikka painoa ei paljo enään tulisikaan. Päästään sitten aloittamaan kisadieetti mahdollisimman myöhään ja tottakai pitämään se myös mahdollisimman lyhyenä.

Kohti syksyn välidieettiä mennään nyt aika rajulla treeniohjelmalla. Aloitin sen siis viikko-pari sitten ja on kyllä todella hakattu ukko jo nyt. Kerron tästä tarkemmin myöhemmin, mutta rajua priorisointia on tällä hetkellä menossa olkapäille... :)

Näillä tällä kertaa, hirveästi tsemppiä kaikille Fitness Classicissa kisaaville!! :)

- J

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti