lauantai 18. maaliskuuta 2017

Oman some-imagon luomisesta ja yhteistyökumppanien hakemisesta muutama ajatus..

Olen itse pohtinut tätä aihetta vuoden jos toisenkin, ja vaikka en ehkä olekaan se Suomen menestynein fitness-urheilija, niin koen että minulla on suuri kunnia tehdä yhteistyötä markkinoiden parhaimpien vaate- sekä lisäravinnesponsorien kanssa, joista tietysti olen erittäin kiitollinen ja ylpeä. 



Kuitenkaan näitä sponsoreita ei ole minulle kukaan tullut aivan pystymetsästä ilmaiseksi tarjoamaan, vaan olen jokaisen eteen tehnyt paljon töitä jo hakemisvaiheessa sekä tietenkin myös sen jälkeen. 

Siispä ajattelin kirjoitella hieman omia ajatuksiani siitä, millainen minun mielestäni hyvä some-imago on sponsoroinnin näkökulmasta, sekä omia ajatuksiani sponsorien tai yhteistyökumppanien hakemisesta. 

Molemmille osapuolille hyötyä.
Nykypäivänä tärkeintä ei ole pelkkä kilpailumenestys, vaan sinun tulee urheilijana myös miettiä, mitä annettavaa sinulla on tulevalle yhteistyökumppanillesi. Mitä hyötyä he saavat siitä että he antavat sinulle esimerkiksi tietyn merkkisiä vaatteita, lisäravinteita jne. Sponsorointi on kuintenkin markkinointia ja yrityksen markkinoinnilla pyritään siihen, että heidän tuotteensa olisivat jatkossa tunnetumpia ja että ostovolyymi kasvaisi. Mieti, miten sinä voit omalla toiminnallasi vaikuttaa tähän?

Seuraajien määrä (sekä laatu).
Näkyvyys ei merkitse pelkästään sitä, että kuinka moni julkaisusi näkee, vaan myös sitä, että kuinka moni markkinoimasi tuotteen kohderyhmään kuuluva sen näkee. Eli pelkästään suuri seuraajien tai tykkääjien määrä ei ole suoranainen tae huimaan sponsorin toivomaan näkyvyyteen, vaan sinun olisi hyvä myös miettiä keinoja tavoittaa mahdollisimman paljon juuri kohderyhmään kuuluvaa yleisöä. 



Millaisen kuvan annat itsestäsi ja millaisia seuraajia sinä haluat?
Kuvia julkaistessa on aina hyvä miettiä, mitä julkaisemallasi kuvalla haluat viestittää ja millaisen yleisön huomion se mahdollisesti kerää. Toki fitnesslajeissa paljasta pintaa on aivan ymmärrettävästi jonkin verran aina esillä, mutta valitettavasti turhan vihjailevat mauttomuuteen saakka menevät kuvat harvemmin keräävät muiden, kuin nimenomaisesti sitä paljasta pintaa etsivien huomion ja nämä harvemmin osuvat sponsorin toivomaan kohdeyleisöön. Olen myös kuullut muutamankin yrityksen suunnalta, että he eivät ota urheilijoikseen ihmisiä, joiden sosiaalinen media sisältää liikaa paljasta pintaa, koska se vaikuttaa epäsuorasti myös heidän imagoonsa.

Kuvien laatu ja monipuolisuus.
Vaikka silloin tällöin ohimennen hämärässä kylppärissä nappaistu rakeinen kuntokuva onkin ihan ok, niin itse suosittelen panostamaan kuvien laatuun ja kuvausympäristöön. Jos joka päivä otat sen saman selfien samassa hieman sotkuisessa kylppärissä tai vaihtoehtoisesti pyydät vaikka kaveria nappaamaan salilta taikka lenkiltä kivan, tarkan ja kauniit värit sisältävän kuvan itsestäsi, niin todennäköisempää ainakin minun mielestäni on, että se sali tai lenkkikuva inspiroi enemmän seuraajiasi ja näin kiinnostaa myös mahdollisia tulevia yhteistyökumppaneitasi enemmän.



Oma tyyli ja aitous.
Vaikka muiden kuvista on hyvä hakea inspiraatiota omiin otoksiin, niin kannattaa silti keskittyä luomaan sitä oman näköistä some-imagoa muiden kopioinnin sijaan. Ole omannäköisesi ja käytä persoonallisuuttasi hyödyksi! Se kiinnostaa seuraajia sekä yhteistyökumppaineita paljon enemmän kuin jotakin maailman tähteä jäljittelevä some-profiili. 

Omaan imagoon sopivat sponsorit.
Toisinaan tuntuu että sponsoreita tai yhteistyökumppaneita otetaan vaan siitä ilosta, kun sellainen on tarjolla. Mielestäni kuitenkin tärkeämpää on miettiä, että onko sinulle tarjottu tuote ensinnäkin sinua oikeasti hyödyttävä ja uskotko todella siihen itse? Seuraajasi kyllä huomaavat jollet oikeasti seiso markkinoimasi tuotteen takana ja se antaa sinusta helposti epäaidon kuvan ja horjuttaa uskottavuuttasi. Odota siis mielummin sellaista yhteistyökumppania jonka tuotteita edustat ylpeydellä, koska se varmasti välittyy sinusta muillekin. Kannattaa myös mielummin panostaa muutamaan laadukkaaseen yhteistyökumppaniin joita sinun on luonteva markkinoida, kuin haalia kymmeniä erilaisia yhteistyösopimuksia joiden mainostaminen saa some-tilisi näyttämään keltaisilta sivuilta. :)

Share your lifestyle, not your life.
On hyvä miettiä mitä kaikkea elämästään haluaa someen jakaa ja mihin vetää rajan. Liian yksityiskohtainen blogikirjoitus viimeviikkoisesta noroviruksesta tuskin auttaa sinua tai yhteistyökumppaneitasi millään lailla eteenpäin. Toki jos sellaisen sisällän jakaminen on sinulle tärkeää niin mikäs siinä. :D 

Itse esimerkiksi olen tehnyt periaatepäätöksen, että jätän poikani pois blogistani, koska se on minulle tärkeää, mutta toisille perheestä kirjoittaminen voi taas olla hyvinkin oleellista ja kerätä myös perheellisiä lukijoita enemmän. Eli kirjoita tai kuvaa sitä mikä on sinulle luontevaa, mutta jätä pois ne asiat joita sinusta ei tunnu oikealle jakaa kaikelle kansalle. :)

Yhteistyökumppanin hakeminen.
Hakiessasi haluamaasi yhteistyökumppani kirjoita lyhyt ja selkeä kuvaus itsestäsi, sekä siitä mitä sinä yhteistyöltä toivoisit ja mitä olisit sen eteen valmis tekemään. Konkretia on tässä kohtaa hyväksi, sillä yritykset vastaanottavat erittäin paljon hakemuksia ihan viikkotasolla ja suuret lupaukset ympäripyöreästä some-näkyvyydestä lukevat jokaisen hakemuksessa. Liitä hakemukseen muutama tuore, hyvä kuva itsestäsi (ei selfieitä!) sekä kaikkien sometiliesi tiedot. Perustele myös miksi juuri sinä sopisit heidän yhteistyökumppanikseen ja mitä lisäarvoa sinä heille toisit ja miksi haet juuri heille. Ja älä ainakaan lähetä samaa hakemusta kymmenelle eri lisäravinnefirmalle kopiona! 
Ole myös kärsivällinen, vaikka hakemuksesi ei välttämättä heti tuota toivottua tulosta, kokeile vaikka puolen vuoden tai vuoden päästä uudelleen! :)



Maiju

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti