torstai 19. tammikuuta 2017

Uudet kisatavoitteet ja alkuvuoden plääniä!

MOI ja tereeeeevetuloo tänne meiän sivustolle nääs!

Pyörähin tossa ennen 2017:n vaihtumista Jarin luona ja funtsailtiin vähän hommia tälle vuodelle. Kirjottelinkin niistä alustavasti heti tapaamisen jälkeen tänne blogin puolelle, mutta silloin jäi ajatukset vielä laittamatta kiinni - nyt ne on päätetty ja hommat aloitettu uusien tavoitteiden lunastamiseksi.

En siis osta tälle vuodelle lisenssiä eli tämä vuosi 2017 pyhitetään kokonaisuudessaan kehittymiselle. Pyritään pakkaamaan tähän runkoon niin paljon lihaa kun nyt vaan keretään. Ruokavaliot ja treenit optimoidaan siis sen mukaan että kehitys olisi maksimoitu ja asiat pyritään tekeen kaikilla osa-alueilla niin hyvin kun pystytään. Tottakai itselle tuttuun tapaan rennosti mutta tosissaan :)

Kisatavoitteet on nyt asetettu ja näillä puheilla tavoite on seuraavan kerran ottaa askeleet lavalle Fitness Classicissa 2018. Tähän toki edellytyksenä on se, että tän vuoden aikana kropasta saadaan muokattua sekä lajiin sopivampi ja lihaksikkaampi että myös omalle silmälle miellyttävämpi.

Muutama päivä sitten #liikuntamaailma

Hommaa lähdettiin viemään hyvin määrätietoisesti eteenpäin heti tammikuun alusta. Jari teki treeniohjelman ja antoi tietyt makrot kaikille päiville. Koostin makrojen mukaan ruokavalion ja hyväksytin sen Jarilla.

Treeniohjelman tarkoitus on tässä vaiheessa antaa hieman kevennystä olkanivelille - reenataan siis nyt vaan yhteensä 5 reeniä viikossa, jokainen lihasryhmä kertaalleen (vatsaa reenaan kahdesti). Tämä juontaa juurensa siitä että koko syksy on hakattu olkapäitä ja rintaa 2x viikkoon ja uskon että priorisaatio toimii paremmin kun sitä tehdään vähän pienempiä pätkiä kerrallaan ja kun tehdään niin sitten tehdään tosi voimakkaasti. Nyt on siis ajatuksena tehdä melko perustreeniä ilman priorisointia, hyviin toistoihin ja hieman toistojen tempoihin keskittyen, ainakin tuonne maaliskuun alkuun asti. Sitten otetaan priorisaatio jaksoa ainakin rinnalle ja olkapäille - milles muullekkaan :D Rinta kun on edelleen läpinäkyvä niin varsinkin sille on tehtävä jotain ennen seuraavia kisoja. Olkapäitäkään ei tässä lajissa voi oikeastaan ikinä olla liikaa - olkoonkin että nekin on itsellä  fysiikan yksi iso heikkous.

Ruokavalio koostuu hiilihydraatti- ja rasvavaihtelusta. Eli käytännössä ruokavalio koostuu muutamasta erilaisesta päivästä, toisinaan syödään vähän enempi hiilaria ja rasvaa ja toisinaan taas vähempi. Kokonaiskalorimäärät viikkoa kohden on ihan suhteellisen korkealla verrattuna viime syksyyn. Reilun kaksi viikkoa olen ehtinyt tällä ruokavaliolla syödä ja paino on tullut kilon alaspäin - liekö joulun pöhöt vain lähtenyt liikkeelle :)

Nyt tarkkaillaan myös painoa ja jos se hiljalleen nousee kun puhtaasti syödään niin saa noustakin. Tarvittaessa nostellaan sitten määriä ruokavalioon jos tuntuu että tässä aletaan kuihtumaan eikä kehitystä tule. Uskon siis ruokavalion ja kehityksen osalta myös siihen että sitä ruokaa on tultava yli kulutuksen jotta kehitys voisi olla maksimoitua (tällä en tarkoita mitään sikabulkkia, olen toki sellaisenkin vetänyt ja olihan se ihan hauskaa syödä iltapalan lisäksi ennen nukkumaanmenoa vielä 50-100g pähkinöitä :D).

Käytiin Maijun kanssa viime maanantaina FASTin toimistolla palaveeraamassa tän vuoden kuvioista. Hyvin HYVIN hyvin mielenkiintoisia settiä luvassa ja varsinkin aivan älyttömän siistejä uusia on tulossa markkinoille!

Tullaan tänä vuonna olemaan hieman enemmän esillä mm. FASTin promojen suhteen sekä tottakai molemmilla messuilla sekä Fitness Classicissa että myös NFE:ssä.

Yhden tän vuoden uuden tulokkaan, käytännössä juuri tällä hetkellä markkinoille tulleen tuotteen voin teille julkaista!! Siitä on kuva tässä alla, FAST PUDIX!! Suklaan ja toffeen makuisina rupee kyseisiä purkkeja löytymään kaupoista pikapuoliin! :) Pudix on laktoositon eikä siinä ole lisättyä sokeria ja yhtenä isona plussana tämä purkki säilyy hyvin myös huoneenlämmössä. Voin ihan rehellisesti sanoa, että kaksi välipalaa päivässä syövänä miehenä mun välipalamaailma meni nyt ihan uudelle levelille!


Ravintoarvot /purkki (200g): proteiini 20g, hiilihydraatti 9.2g,  rasva 3g.
 Toinen tän vuoden huikeista tulokkaista FASTin osalta julkastaan myöhemmin, kun Maiju tekee siihen liittyen päivityksen. Sitä tuotetta Maiju on odottanut kun kuuta nousevaa viime syksystä asti kun kuultiin että tällaista on tulossa - no, tästä lisää myöhemmin! ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti