torstai 7. joulukuuta 2017

Fitnessfestivalen

Hei vaan!

Hetki on taas vierähtänyt edellisestä tekstistä kun töiden sekä viimeisten kouluhommien kanssa on pitänyt kiirettä ja olempa pyrkinyt ihan vapaatakin pitämään mahdollisuuksien mukaan. :)

Viimeiset viikot ovat melko tiiviisti menneet lukien viimeiseen tenttiin (joka muuten oli tänään aamulla), mutta nyt hiljalleen taas helpottaa niin on aikaa kertoa kuulumisiakin. :) Ja itsesiassa viime viikonlopun vietinkin Ruotsissa Fitnessfestivaleneilla ystäväni Kristan kanssa. Reissu oli täysin vapaa-ajan reissu vaikka muutamia työasioita siinä samalla tulikin hoidettua, mutta TEKI KYLLÄ NIIN HYVÄÄ käydä jossakin arjen ympyröitä kauempana hetkellisesti. 



Lensimme perjantai-aamuna aikaisin Arlandaan josta jatkomme Arlanda Expressillä keskustaan ja siitä hotellille. Erittäin aikaisesta herätyksestä huolimatta jaksoimme pyöriä kaupungillakin jonkun hetken mutta sitten päätimme lähteä ruokakaupan kautta hotellille valmistautumaan illan treeniin. Hotellimme vieressä sijainnut pikkukauppa yllätti kyllä positiivisesti ja saimme ostettua oikeastaan kaikkia ruokavaliomme mukaisia ruoka-aineita ja löytyi sieltä hyvin varusteltu take away-salasttipistekin! Ruokavaakaa en kantanut reissuun mukaan mutta uskon että suht hyvin osaan jo ruokamääräni viiden tarkasti syödyn vuoden jälkeen arvioida. :D

Illalla treenattiin selkää Tukholman ”it-salilla” Gymmetillä, ja taisi siellä olla koko muukin Fitnessfestival-kansa, sen verran täynnä näytti sali olevan. :D Mutta oikein hyvä selkätreeni saatiin aikaan ja näkyi siellä muutama tuttukin. Salin jälkeen päätettiin vihdoin rohkaistua ja ottaa Uber-palvelu käyttöön ja eipä sen jälkeen enää perustaksilla kuljettukaan, sen verran halpaa ja hyvin toimivaa touhua se oli perustakseihin verrattuna. Vahva suositus!



Lauantaina aloitettiin päivä hotellin salilla olkapääjumpalla Kristan ja Better Bodiesin tiimissä olevan Fredrik Hansenin kanssa, ja vaikka hotellin kuntosalilla ei perinteisesti juurikaan laitevalikoimaa ollut, saimme oikein hyvän, todella volyymipainotteisen olkapääjumpan tehtyä. :) Salilta olikin hyvä siirtyä hotelliaamiaiselle syömään ”palkkariateriaa” ennen Fitnessfestivaleneja. Olin myös luvannut tehdä Better Bodiesin Instagram Storyyn takeoverin siltä päivältä joten siinä hommassa, messuilla pyöriessä ja tuttuja moikatessa päivä sitten vierähtikin.












Messut eivät juurikaan eronneet esimerkiksi Nordic Fitness Exposta, vaikka eri lisäravinnefirmojen edustajia olikin hieman vieraammilta merkeiltä kun Suomessa on tottunut näkemään. Omilla sponsoreillani Better Bodiesilla, Fastilla sekä Noccolla oli kaikilla suuret osastot messuilla ja tottakai näillä kaikilla tuli vierailtua useampaakin otteeseen. Sekä Noccolla että Better Bodiesilla tuttuja oli paljonkin pisteellä töissä, mutta Fastin pisteellä taisi olla täysi ruotsimiehitys ja heistä en tuntenut ketään, tosin mitäs se haittasi kun ROXeja oli maistiaisena koko päivän ajan! ;)





Illalla kävimme vielä syömässä täysin Tripadvisorista arvotussa Waipo-nimisessä ravintolassa, jonka kuvauksessa luki asian fusion / chinese fine dining. Yhdistelmä kuulosti sen verran hurjalle että tottakai sitä piti kokeilla ja ravintola osoittautuikin aivan nappivalinnaksi erittäin hyvine ruokineen ja palveluineen! Vahva suositus tällekin! :)





Sunnuntai-aamu alkoikin hieman rauhallisemmin ja huoneen luovutuksen jälkeen lähdimme syömään lounasta kaupungille ja Krista löysikin meille täydellisen ravintolan aivan hotellimme läheisyydestä. Paikan nimi oli Reload Foodbar ja tarjolla oli smoothie bowlien lisäksi itse rakennettuja salaattiannoksia joihin sai omien makrojen mukaan pyytää lisukkeita ja kerrankin tilaamani kanafilekin oli lähemmäs 130-140g sen perinteisen yhden pienen siivun sijaan! Aivan mahtava paikka ja vahva suositus tällekin! :)






Lounaan jälkeen lähdimme vielä uudelle kierrokselle messuille ennen kentälle lähtöä. Messut olivat selkeästi rauhallisemmat sunnuntaina ja oli mukava rauhassa kierrellä ja katsella ympärilleen ja vaihtaa kuulumisia tuttujen kanssa ja pitihän sitä vielä käydä Better Bodiesin kuvausseinällä ikuistamassa messukuvia. ;) 



Messujen sulkeutuessa lähdimme kentälle odottelemaan lentoamme joka lähti puoli kymmenen maissa. Aikaeron takia olimme vasta puoli kahdentoista maissa kentällä Helsinki-Vantaalla ja ehkä 2-3 maissa aamuyöllä kotona ja maanantain aamuherätys tuntui soivan aivan liian pian nukahtamisesta! Onneksi nyt loppuviikosta olen saanut hieman tätä univelkaa taas tasattua ja nyt olenkin matkalla Vierumäelle valmentajaani tapaamaan sekä Fitnessvalmentajakoulutukseen. 

Siitä kuitenkin lisää toisessa postauksessa! :) 

M

maanantai 13. marraskuuta 2017

Loppuvuoden kuulumisia

Selailin tuossa blogitekstejäni taaksepäin ja tulin siihen tulokseen, että kirjoittamieni tekstien perusteella saa kuvan, että vuosi 2017 on ollut melko raskas niin työrintamalla kuin perheessä tapahtuneidenkin ikävien asioiden vuoksi. Tämä pitääkin suurelta osin paikkansa ja vaikka mukaan on toki mahtunut paljon aurinkoisempiakin päiviä niin en voi kieltää, ettenkö todella odottaisi, että saisin toivottaa vuoden 2018 tervetulleeksi. Vuosi 2018 tuleekin olemaan minulle monella tapaa vuosi, jolle minulla on kovat odotukset niin töiden kuin omankin kilpailemisen suhteen. Aion siis astua lavalle seuraavan kerran syksyllä 2018 ja vaikka tälle vuodelle on osunut kompastuskiviä jos jonkin verran, niin voin rehellisesti sanoa etten ole koskaan työskennellyt mitään tavoitettani kohtaan yhtä tosissani ja määrätietoisesti kuin ensi syksyä, ja onneksi aikaakin on vielä kehittyä jokunen kuukausi ennen dieettiä. Valmentajani Villen kanssa toteuttamaan yhteistyöhön olen edelleen erittäin tyytyväinen ja uskon kyllä kehittyneeni edellisestä kilpailusta, mitä tietenkin tässä lajissa onkin se koko homman suola, että pääsee tuomaan lavalle joka kerta edellistä paremman version itsestään.



Loppuvuodellekin minulla on vielä muutama tavoite, joista suurimpana pidän tällä hetkellä (vihdoin ja viimein) valmistumistani fysioterapeutiksi. Tällä hetkellä homma ei ole enää jäljellä kuin yksi tentti ja kaksi pientä tehtävää, eli jahka saan sovittua opettajan kanssa tenttipäivän niin homma alkaa olemaan melko taputeltu mistä olen tietenkin erittäin helpottunut. Tämän lisäksi aloitin syksyllä Suomenfitnessurheilu ry:n fitnessvalmentajakoulutuksen, josta ensimmäinen lähijakso olikin jo lokakuussa. Meillä on todella hyvän oloinen porukka fitnessvalmentajakoulutuksessa ja odotan innolla koulutuksen toista osaa ja seuraava lähijakso onkin sitten jo joulukuun toisena viikonloppuna.  Sitä edellisenä viikonloppuna olisi itseasiassa tarkoitus matkustaa Ruotsiin Fitnessfestivaleneille eli tekeminen ei ainakaan lopu kesken ennen joulua. ;)


Kuva: Fitnessfestivalen

Fitnessfestivalen-reissu on pääasiassa vapaa-ajan reissu mikä sekin on mukavaa, sillä tähän saakka ihan kaikki expot ja kisaviikonloput on menneet melko vahvasti töissä joko kisaajien kanssa, yhtiestyökumppanien ständeillä taikka sitten itse kisatessa, eli vihdoin pääsee katselemaan messuja ja haistelemaan kisatunnelmaa rennommissa merkeissä. :) Tottakai nämä työviikonloput ovat olleet aina hyvinkin ikimuistoisia ja ihania reissuja, mutta joskus on kiva katsella tapahtumia ihan oman rauhallisen aikataulunkin puitteissa. Keväällä Fitness Classicissa onkin sitten taas täysi tohina päällä kun lavalle pitäisi astella viisi omaa kilpailijaani. Myös Joonas kilpailee keväällä, eli ensi vuodesta on tulossa hyvin fitnessvoittoinen vuosi jälleen, mutta mikäs sen parempaa. :)

Joonas itseasiassa aloittelikin valmistautumistaan ensi kevään kisarupeamaan jo tänään, mutta kertonee siitä itse tarkemmin lisää. :) Oma viikkoni menee asiakkaita ohjatessa ja lauantaina osallistumme molemmat Espoossa järjestettävään, ja ymmärtääkseni loppuun myyneeseen Nocco training Day-tapahtumaan eli oikein kiva viikko tulossa. :)



Kivaa viikonalkua myös sinne!

M












torstai 12. lokakuuta 2017

Kun liika on liikaa..

Joskus sitä omaa kroppaa on ilmeisesti ihan pakko opetella kuuntelemaan. Makaan tällä hetkellä 38-asteen kuumeessa kotona pitkälle edenneiden poski- ja otsaontelontulehdusten kanssa ja olo on kertakaikkisen surkea niin henkisesti kuin fyysisestikin. Treenaamaan olen päässyt viimeksi viime viikon tiistaina ja silloinkin sitä lystiä kesti tasan se ja maanantai. Sitä ennen taisin treenata syyskuun viimeisellä viikolla muutaman todella huonon treenin.

Se, miten tähän tilaan on päädytty, alkoi nelisen viikkoa sitten. Näin kisakauden loppumetreillä olettaisin että kaikilla kisavalmennusta tekevillä valmentajilla on enemmän tai vähemmän kiire valmennettaviensa kanssa ja kun valmennusten lisäksi teen vielä myös hierontoja, niin aikatauluni ovat olleet melko täysiä jo jonkin aikaa. Iteasiassa huomasin noin kuukausi sitten kalenteriani selatessani, että seuraavaan kuukauteen ei mahdu kuin yksi vapaapäivä. No, eipä sekään väliaikaisena tilana mielestäni ihan kaoottinen asia ole, ja varsinkin yrittäjänä pitää todella olla tyytyväinen että töitä oikeasti riittää.



Mutta kun Arnold Classic Europe-viikonlopun lauantai-iltana alkanut ilkeä kurkkukipu ei Suomeen palattua helpottanutkaan, vaan paheni sitkeäksi flunssaksi ja yskäksi pienellä lämmöllä höystettynä, niin ajattelin että kyllähän nyt yksi pieni flunssa pian katoaa kun siitä ei sen suuremmin välitä. Asiakkaat kuitenkin pettyisivät jos pienen nuhan takia peruisin aikoja ja kisaajille pitää saada viimeistelyohjeet pian käyttöön. No, seuraavalla viikolla flunssa muuttuikin sitten kovan jalkatreenin päätteeksi kuumeeksi ja sitten makasinkin muutaman päivän täysin voimattomana sängyn pohjalla. Viikonloppuna oli kuitenkin tulossa Nordic Fitness Expo, jonne luonnollisesti lähtisin kilpailijoitani huoltamaan vaikka pää kainalossa ja Fastille sekä Noccollekin piti mennä piipahtamaan.




Viikonlopun ajan sainkin olon pidettyä kurissa buranalla, avaavalla nenäsuihkeella (äärimmäisen addiktoiva, en suosittele kenellekkään) sekä muilla nuhalääkkeillä. Kävin myös perjantaina ottamassa kerroksen kisaväriä terveemmän lookin aikaansaamiseksi. Fake it until you make it, eikö niin. :D Viikonloppu oli myös kokonaisuudessaan erittäin onnistunut ja oli ihana nähdä kaikkia tuttuja ja tuntemattomampiakin, joten siinä iloisessa vilinässä oli myös helppo unohtaa puolikuntoinen olo hetkeksi kokonaan.





Sunnuntai-iltana kotimatkalla olo sitten taas pahenikin. Maanantain olin aikatauluttanut itselleni puolivapaaksi/toimistopäiväksi, mutta suurimman osan päivästä makasin sängyn pohjalla hurjassa päänsäryssä sekä kovassa kuumeessa. Tiistaille sain onneksi lääkäriajan ja täytyy myöntää että hävetti itsekin kertoa tämä kaikki lääkärilleni. Itse kuitenkin työkseni kerron muille ihmisille, kuinka tärkeää on pitää itsestään huolta ja kuunnella kroppaansa ja sitten kuitenkin itse toimin täysin päin vastoin.



Lääkäri oli onneksi hyvin ymmärtäväinen, mutta huomautti kuitenkin että nyt viimeistään kannattaisi tauti levätä kunnolla pois ettei tätä ruljanssia tarvitse enää alusta ottaa. Tällä kertaa aion myös häntä todella kuunnella ja tämä viikko onkin mennyt levätessä kuumetta pois antibioottien taistellessa tulehduksia vastaan.

No, ehkä jatkossa osaan itsekin toimia hieman viisaammin. Muutaman mielestäni oikein järkevän muutoksen olenkin jo saanut tässä tehtyä, mutta niistä lisää myöhemmin.

Maiju

torstai 24. elokuuta 2017

Me mennään naimisiin!

Vaikka kosinnasta onkin jo hieman kulunut aikaa, päätin silti kirjoittaa tämän tekstin koska kyseessä on yksi oman elämäni suurimmista tapahtumista ja minusta on ihanaa päästää teitä meidän matkassamme jo jonkin aikaa kulkeneita lukijoita myös osaksi meidän hetkeämme. :)


Espanjan reissustammehan jo kirjoittelimmekin vähäsen Amstedamiin jääneine matkalaukkuineen (jälkikäteen ymmärrän Joonaksen huolen laukkujen saapumisesta kun sormus oli siellä) ja lopulta myös niiden saamisesta takaisin, mutta itse kosinnasta tai loppuviikosta en tullut sitten koskaan kirjoittaneeksi mitään.



Itsehän en siis ollut millään tavalla tietoinen näistä Joonaksen kosimis-aikeista ja se tulikin minulle aivan täysin yllätyksenä. Olimme käyneet syömässä Mijas Pueblossa, aivan vuoren reunalla sijaitsevassa ravintolassa josta oli upea näköala koko rannikolle. Auringon laskettua, illallisen päätteeksi Joonas ehdottikin, että kävisimme vielä kävelemässä ravintolan lähellä olevassa kasvitieteellisessä puutarhassa ja ihailemassa tähtitaivasta. Kukaan joka vähänkään tuntee minua, tietää että olen vähän väliä ihastelemassa taivasta ja kauniita maisemia, eli tämä sopi minulle paremmin kuin hyvin. 



Kävelimmekin puutarhassa, (aidatun) kielekkeen reunalla jonkin aikaa ja jutustelimme niitä näitä. Lopulta Joonas ehdotti, että pysähdytään hetkeksi ottamaan kuvia kameralla, jonka hän oli ottanut mukaan. Hetken siinä maltoimme kuvia napsia ja sitten Joonas sanoi laittavansa kameran pois. Itse katselin siinä kohtaa maisemia joten en kiinnittänyt tähän sen enempää huomiota. Hetken päästä Joonas käveli takaisin viereeni, otti kainaloon ja sanoi että haluaisi kysyä minulta jotakin. Tässä kohtaa sydämeni taisi jättää yhden lyönnin väliin ja olin aivan ällikällä lyöty. En myöskään muista tarkasti mitä seuravaksi tapahtui, mutta yhtäkkiä Joonas polvistui ja itse taisin saada hillittömän itkukohtauksen. :D 


En edes ensin tajunnut katsoa sormusta (joka on muuten mielestäni aivan täydellinen) vaikka sen Joonas sormeeni heti pujottikin vastattuani myöntävästi ja en kyllä olisi itse osannut ihanampaa tapaa ja paikkaa kosinnalle keksiä. Parasta on se, että Joonas oli myös kuvannut koko kosinnan eli voidaan sitten kiikkustuolissakin tätä ihanaa iltaa muistella videon kera. <3 

Parque de Muralla 1.8.2017

Häitä olisi tarkoitus vietellä sitten vuonna 2019, jotta saamme kaikki järjestelyt varmasti mieleisiksemme ja vielä emme ole päättäneet pidämmekö kesä- vai talvihäät, mutta onneksi tässä on vielä hetli aikaa näitä asioita mietiskellä. :)



Maiju

perjantai 28. heinäkuuta 2017

Stressitön lomanaloitus?

Ollaan tässä jo pidemmän aika haaveiltu lomareissusta jonnekin lämpimään ja sitten tämän mun toisen kesälomaviikon lähestyessä päätettiin ottaa äkkilähdöt Espanjaan, kun helpompaa se on ehkä päästää irti arjesta muualla kuin kotosalla. Kriteereinä paikalle oli viihtyisä hotelli ja mutkattomasti sujuvat lennot matkoineen hotellille. 



Matka alkoikin jo myöhään torstai-iltana, kun yhteinen ystävämme tuli hakemaan meitä kentälle (kiitos vielä kerran H!). Matka Helsinki-Vantaalle sujuikin mutkitta ja olimme hyvissä ajoin perillä. Lennolle chekkaukset sekä bag dropit ja eikun tax freehen naamarasvaostoksille! :D 



Lopulta oli aika nousta päivän ensimmäiseen koneeseen kohteena Amsterdam ja Schipolin kenttä, jossa meillä oli 55 minuutin vaihto Malagan koneeseen. Taisimme viivästyä viitisen minuuttia alkuperäisestä lähtöajasta mutta saimme matkalla kurottua senkin kiinni. Schipolissa kerettiin hyvin siirtymään gatelta toiselle ja eikun uuteen koneeseen. Nukuimme oikeastaan molemmat lennot edellisen yön aikaisen lähdön sekä nukkumattomuuden vuoksi, joten pian olimmekin jo perillä aurinkoisessa Malagassa. 


Sitten koneesta ulos ja laukkuja hakemaan. Lopulta se meidänkin hihna käynnistyi ja laukkuja alkoi tupsahtelemaan esille. Tai ainakin kaikkien muiden paitsi meidän ja noin kymmenen muun. Odoteltiin niin pitkään että hihnakin ehti jo pysähtymään ja laukkuja ei näkynyt eikä kuulunut. Sitten KLM:n pisteelle selvittämään laukkujemme kohtaloa. 

Virkailija kertoi, että laukkumme olivat jääneet Amsterdamissa matkasta ja majailivat siellä edelleen. Pienen selvityksen jälkeen sovimme että laukut toimitetaan lauantaina klo 14-16 välillä hotellillemme. No eipä siinä auttanut kun lähteä hotellillemme checkkaamaan sisään ja sen jälkeen sitten vaateostoksille kun ainoat mukana olevat vaatteet olivat ne aamulla päällepuetut.

Taksitolppa löytyi heti kentän ulkopuolelta ja olimme katsoneet kartasta jo aiemmin hotellimme sijainnin sekä myös sen, kuinka kauan taksilla suurin piirtein kestäisi matkan taittamiseen. Ajateltiin ettei ihmeemmin lannistuta laukkujen takia, vaan mennään samalla innolla ettiin taksia ja ajetaan hotellille. No, matkan piti kestää noin 15min, mutta huomattiin jossain kohtaa että taksikuski ajaa reitiltä reippaasti ohi ja google antaa uudelle reitille toiset 15min.. kierreltiin sitten ilmeisesti katselemassa jotakin maisemia ja juteltiin että yritetään ottaa niistäkin kaikki sit irti kun oltiin jo hoksattu että taksikin tulee maksaan puolet enemmän kun piti.


Lopulta päästiin hotellille taksikuskin selittäessä vuolaasti espanjaksi (varmaan) sitä miksi ajoi minne ajoi. Checkattiin hotelliin sisään ja saatiin kiva huone, ei ehkä juuri sellainen kun odotettiin mutta ulkoallas, ravintola ja maisemat on kyllä kohdallaan :) Sitten pitikin jo lähteä vaateostoksille eli uutta taksia kehiin ja kohti El Corte Inglesiä. 

Onneksi tämä taksikuski löysi perille ja päästiin kaupoille. Tarkoituksena oli ostaa uikkarit, hammasharjat ja alusvaatteet ja dödöä että selvitään huomiseen. Kaikki muu muistettiin paitsi dödö ja ruokakaupasta löydettiin myös ruokaosasto jonne yhtäkkiä tulikin kova kiire kun huomattiin edellisestä kiinteästä ateriasta olevan jo yli 6 tuntia.

  
Uikkareita ja kassillista ruokaa rikkaampina lähdettiin takaisin kohti hotellia. Sitten äkkiä muutamaksi tunniksi altaalle ja ruokaa ääntä kohti. Vaikka päivällä suurin osa suunnitelmistamme
oli mennyt mönkään, ja hetkittäin homma tuntunut kaikkea muuta kun rentouttavalle loman aloitukselle niin tässä kohtaa iltaa osaa jo päivän kommelluksille nauraa. 


Päätettiin kuitenkin yhteistuumin jäädä hotellihuoneeseen illaksi, kun edelleen vaihtoehtoina oli pukea ne samat koko matkan ajan päällä olleet, hionneet vaatteet tai jäädä hotellin puhtaisiin lakanoihin lepäämään niin valinta ei tässä väsymystilassa ollut vaikea. 

Huomenna sitten toivottavasti paremmalla onnella! 

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Treenikuulumisia

Heti kättelyssä haluan kiittää jokaista edelliseen kirjoitukseeni reagoinutta, on hyvin lohduttavaa huomata kuinka paljon teitä ihania on jakamassa fiiliksiä kanssani. Kiitos. <3




Mutta sitten henkilökohtaisesta elämästä hieman arkisempiin asioihin. Ajattelin nimittäin kirjoitella treenikuulumisiani pitkästä aikaa. Olenhan ollut Villen valmennuksessa jo tammikuun alusta eli onkos sitä nyt kehitytty yhtään ja miltä koko homma maistuu näin puolen vuoden jälkeen? 

Tietysti kuusi kuukautta on tässä lajissa melko lyhyt aika, mutta kyllä siinäkin ajassa voi saada aikaan yhtä ja toista jos hommia paiskoo tosissaan ja näin kyllä koen ainakin itse tehneeni! ;) Yhteistyömme Villen kanssa on mielestäni toiminut paremmin kuin osasin aavistakkaan ja koen että olemme hyvin samoilla linjoilla oikeastaan kaiken suhteen. 



Noudatan tällä hetkellä kalorinvaihtelu-ruokavaliota, jota on pyritty hiljalleen nostelemaan suurempiin ruokamääriin kuitenkin tiettyjä minulle tärkeitä periaatteita noudattaen. Minulle siistissä kunnossa pysyminen on prioriteetti numero yksi joten siksi nostoja on tehty maltilla ja rauhallista tahtia. En henkilökohtaisesti ole koskaan ymmärtänyt nk "sikabulkkauksen" päälle, varsinkaan näin naisena ja muutenkin epäilen että jos jokunen gramma lihasta tarttuisi tällä tavalla enemmän niin viimeistään sitten dieetatessa ylimääräisiä pois nekin grammat palavat siinä ohessa. Kun urheilijoita ollaan, niin urheilijalta tai edes urheilevalta olisi mielestäni hyvä näyttää. Varmasti myös yleinen terveydentila pysyy parempana ilman mitään 20kg:n painonvaihteluita offin ja dieetin välillä. 

Tietenkin "siisti kunto" voi olla jollekin toiselle aivan eri asia kuin minulle, mutta koen että tämänhetkisessä kunnossa minun on ihan hyvä olla ja voin kehittyä. Oma kroppani hakeutuukin todella vikkelästi pois sieltä kisakunnon painosta (vaikka syönkin melko tarkasti vuoden ympäri) ja selkeästi pysähtyy sitten "ominaispainoonsa" joka näyttäisi olevan se noin +10-11kg kisapainosta. Joku voi varmasti tässä kohtaa kauhistua mutta kyllä ainakin omalla kohdalla se "+5kg kisapainoon" on aivan mahdoton ylläpitää vuoden ympäri niin että voisin hyvin ja vielä samalla kasvattaisin lihasta. 


Treeniohjelma on vaihtunut noin 6-12 viikon välein ja painotus on vaihdellut pääasiassa suurimpien heikkouksien välillä eli olkapäissä, selässä sekä etureisissä. Yläkroppaan koen saaneenikin jo jonkin verran kehitystä mutta nuo kirotut kanankoivet kyllä lahaavat perässä! Seuraava puoli vuotta tehdäänkin sitten pelkästään niitä, heh! :D

Onneksi sinne lavalle ei ole mikään kiire eli vaikka kisatavoite onkin lyöty syksylle 2018, niin ongelma ei ole työntää sitä kauemmas jos fysiikkani ei ole ensi keväänä riittävällä tasolla että syksyllä kilpaileminen olisi perusteltua. Mutta tässä nyt on vielä ainakin 8-9kk aikaa paiskia hommia enne sellaisia päätöksiä. :)

Ehdin sen verran pitkän pätkän tekemään omat ohjelmani sekä oman myös valmennukseni yksinään että huomaan välillä unohtavani kuinka osaava apu minulla on lähellä ja toisinaan uhraan aivan liikaa aikaa jonkun asian mietiskelyyn kun voisin keskittyä vaan sen toteuttamiseen. :) No ehkä tästäkin tavasti hiljalleen oppii pois. Ihan parastahan tämä on kun voi itse vaan keskittyä treenaamiseen ja joku muu tekee ajatustyön taustalla! 

Kuten tekstistä varmasti paistaa, niin olen ollut erittäin tyytyväinen valmennussuhteeseni ja innolla odotan seuraavaa kuntoa minkä pääsen tuomaan lavalle! :) 

Seuraavan puolitoista viikkoa tosin treenailen Porissa työreissun takia ja onkin ihan hauskaa päästä taas harrastamaan saliturismia toiselle paikkakunnalle, mutta josko sen jälkeen sitä saisi vierailtua Vierumäellä valmentajaa moikkaamassa niin saisi palautuksen maanpinnalle näiden kehittymispuheiden jälkeen, heh! ;)


Ps. Olettehan osallistuneet meidän blogin Facebookissa olevaan FAST-kisaan? Palkintona aika huikea treenijuomapaketti



perjantai 2. kesäkuuta 2017

Teksti, jota en ollut ajatellut koskaan kirjoittaa.

Jokainen, joka on blogiamme aktiivisemmin seurannut, on varmasti huomannut kirjoitus välini pidentyneen entisestään ja tekstien käsittelevän pääasiassa hyvinkin pintapuolisesti elämääni. Myös somessani on vilahdellut jonkin verran melko melankolisiakin tekstejä, ja tarkkasilmäisimmät ovatkin jo muutamaan otteeseen kyselleet, että onko kaikki hyvin. Vastaus on aina ollut reipas "tottakai", vaikka rehellisyyden nimissä tämä ei olekaan pitänyt paikkaansa pitkään aikaan.



Olen pitkään jo pyöritellyt päässäni tätä tekstiä, mutta joka kerralla päättänyt jättää tekstin kirjoittamatta, koska olen joskus kauan sitten tehnyt periaatepäätöksen että en oman elämäni varjopuolia somessa aio koskaan jakaa. Kuitenkin nyt on mielestäni korkea aika avata tämän vuoden tapahtumia ja ehkä vähän selittääkin omaa käytöstäni, joka on hetkittäin saattanut olla hyvinkin poissaolevaa. Osaksi haluan myös puolustautua, sillä sain viimeviikolla kuulla niin kummallisen kommentin elämääni liittyen että nyt on yksinkertaisesti pakko oikaista muutama väärinkäsitys.

"Helppohan se on sun sanoa, sä vaan treenaat ja liihottelet paikasta toiseen Better Bodiesin vaatteissa". Kyllä vain, näin eräs minulle itseasiassa melko vieras henkilö, tokaisi minulle päin naamaa salilla. Uskon että kommentti oli tarkoitettu ihan hyvällä, mutta tässä elämäntilanteessa kirpaisi kyllä aika syvältä. Osittain tietysti tämä on omaa syytäni kun en someen jaa kuin pääasiassa positiivisia asioita, mutta toisaalta ajattelen myös niin että jokainen saa sinne jakaa juuri sen kokoisen osan elämästään kuin haluaa. Mielestäni olisi myös hyvä että jokainen somea käyttäessään tämän muistaisi että siellä tuskin on esillä koko elämä jokaisine vaiheineen ja että mielikuvaa toisesta ihmisestä ei kannata muodostaa pelkän someprofiilin perusteella.

Rehellisesti sanottuna vuosi 2017 on ollut tähän mennessä varmaankin elämäni rankin vuosi. Paljon todella ikäviä asioita on tapahtunut lähipiirissä sekä perheessäni, ja ne ovat vaikuttaneet hyvinkin paljon minuun ja omaan yleisfiilikseeni. En näitä asioita voi enkä halua tässä sen tarkemmin eritellä, että en loukkaa kenenkään läheiseni yksityisyyttä, mutta sen voin sanoa että vaikka suoranaisesti minulle itselleni ei ole mitään pahaa tai ikävää tapahtunutkaan, niin en ole koskaan eläessäni ollut näin huolissani ja murheissani kenenkään muun puolesta ja parhaassa tapauksessa vielä monikossa. Tuskallisinta on se, kun ei voi tehdä mitään korjatakseen tilannetta, vaan joutuu vierestä seuraamaan toimettomana. Yleisesti koen olevani melko yksityinen omista asioistani ja minun on aina ollut vaikea kertoa julkisesti, jos joku asia on huonosti. Sitä varten on olemassa aivan muutama läheinen jonka kanssa jutella, kiitos heille kaikesta saamastani tuesta, sillä ilman sitä en tiedä kuinka olisin pärjännyt. <3

Olen myös ollut aina hyvä siinä, että esimerkiksi töissä keskityn vain ja ainoastaan siihen tekemiseen niin kovasti, että muut asiat saa painettua taka-alalle. Tämän vuoksi on varmasti ollut äärimmäisen hyvä asia, että töitä on ollut koko kevään ajan enemmän kuin tarpeeksi, jotta ajatukset on saanut siirrettyä aivan muualle. Saan myös aivan älyttömästi positiivista energiaa asiakkaistani ja työ onkin ollut eräänlaista hyvänmielen terapiaa minulle. Toisaalta asioiden käsittely onkin sitten jäänyt vähemmälle ja nämä mielessä pyörivät ikävät asiat ovat sitten aiheuttaneet sen, että ensimmäistä kertaa elämässäni olen kärsinyt jonkin verran uniongelmista ja olen heräillyt aamuyöstä valvomaan. Tätä olen onnekseni saanut jonkun verran jo kuriin, koska jokainen joka minut tuntee, tietää kuinka tärkeää laadukas uni on minulle ja kuinka hankala minun on vähillä unilla toimia tehokkaasti.

Tiedän toki, että asiat voisivat olla paljon huonomminkin, ja pitäisi osata keskittyä siihen positiiviseen, mutta välillä se on vaan täysin mahdotonta kun huoli painaa mieltä. Toivoa kuitenkin vielä on monessakin suhteessa, joten toivon että jossakin vaiheessa voin kirjoittaa tilanteen olevan parempi. Sitä ennen on nyt vaan sinniteltävä ja pyrittävä auttamaan sen minkä voi. Eräs hieno ihminen sanoi minulle tänään että harvoin ne ihmiset, jotka tukeutuvat toiseen, muistavat että sillä vahvalla "tukipilarillakin" voi olla niitä omia huolia ja murheita. Itsekin koitan muistaa tämän paremmin, sillä tämä henkilö on ollut minullekin erittäin suuri tuki ja toivon että voin olla hänelle edes puoliksi yhtä suurena apuna nyt ja jatkossa. <3
Enkä nyt missään nimessä halua, että kukaan alkaa minua säälimään, tai tarvitse mitään voivotteluja tai silkkihanskoilla käsittelyä osakseni, vaan koin että nyt on rehellisesti aika kertoa että aina se minunkaan elämäni ei ole mitään "liihottelua". Edelleen olen myös sitä mieltä että fokus kannattaa ja pitääkin siirtää niihin positiivisiin asioihin, mutta joskus on myös ihan okei olla vähän surullinenkin.
Kuitenkin vaikka askel nyt tällä hetkellä painaakin ja liihottelu ei tunnu onnistuvan, niin pyrin silti nostamaan varpaat ilmaan edes silloin tällöin ja nauttimaan joka hetki täysillä elämästä.


Maiju


torstai 4. toukokuuta 2017

Jos mun elämä olisi edes päivän sellaista, kun Muodonmuutoksia-"dokumentissa" annetaan ymmärtää, en todellakaan harrastaisi fitness-lajeja.

Siitä on jo jonkin aikaa kun menin typeryyksissäni katsomaan tämän Kati Juuruksen "tekeleen" nimeltä Muodonmuutoksia (niin, tekeleen, koska mielestäni tätä ei voi hyvällä tahdollakaan kutsua dokumentiksi*), ja päätin heti ensijärkytyksestäni selvittyäni, että kirjoitan blogiin tästä jonkinlaisen vastineen koska koin itse, että tämä ohjelma oli niin uskomattoman kaukana omasta ajatusmaailmastani sekä siitä näkökulmasta mistä minä katselen tätä lajia.

*Dokumentti 
1. Todellisia tapahtumia autenttisen aineiston avulla mahdollisimman tarkasti kuvaamaan pyrkivä elokuva. (Suomisanakirja.fi)

Kuitenkin halusin ensin hieman aikaa käydä läpi rauhassa tätä ohjelmaa sekä minussa sen pohjalta heränneitä tunteita, jotta saisin sitten kerralla ilmaistua kaiken sen, mitä koin tässä ohjelmassa olevan väärin, mutta koska ohjelma tuntuu putkahtelevan esiin uudelleen ja uudelleen sosiaalisessa mediassa ja mielestäni on oikeasti todella kauheaa jos ei-lajin parissa olevat ihmiset todella ajattelevat lajin olevan yhtä oksentamista, itkemistä sekä salaatin lehtien punnitsemista, niin päätin nyt kuitenkin jo kirjoittaa oman näkemykseni tästä ohjelmasta siitä nousseiden väittämien pohjalta. Katsotaan miten onnistun.

Ohjelma alkaa hidastetulla kuvalla takatiloista soittorasiamaisen musiikin säestyksellä, josta ainakin minulla nousee mieleen lähinnä kauhuelokuva. Ylipäätään koko ohjelman läpi kantava musiikkivalinta oli mielestäni todella hm, erikoinen, mutta sopi varmasti ohjaajan tarkoitusperiin hyvin.



Nälkä.
Kyllä, minullakin on aina jossakin välissä dieettiä ollut enemmän tai vähemmän nälkä. Tämä johtuu puhtaasti siitä, että kalorien (= ruuan) saantia on rajoitettu ja kulutusta (= liikuntaa) lisätty rasvanpolton edesauttamiseksi ja vaikka en periaatteesta laskekkaan kaloreitani tietyn rajan alle, niin silti olen syönyt enemmän kuin monet uudet minulla aloittavat pt-asiakkaat normipäivänään ruokapäiväkirjojensa perusteella. ;)



Treeni.
Omaan silmään pisti alussa näytetty treenipätkä, missä nainen tekee vipunostoja käsipainoilla ja kesken sarjan purskahtaa itkuun. Toki olemme kaikki yksilöitä ja koemme asiat eri tavalla, mutta täytyy sanoa että en ole koskaan nähnyt kenenkään itkevän vipunostoja tehdessään ja ainakin omasta mielestäni tämä tuntuu melko erikoiselle tilanteelle enkä itse usko että tulen koskaan eläessäni tekemään sellaista treeniä että itkisin sen vuoksi yhtä vuolaasti.
Toki on treenejä joiden mentyä päin mäkeä on tullut kotona itkettyä, mutta niitä minulla on ollut jo ratsastus- sekä tanssiajoista saakka ja toki kun harmittaa, pitää se purkaa. Ohjelman naisen itku johtui todennäköisesti vielä jostakin aivan muusta kuin vipunostojen tekemisestä, mutta sitähän ei katsojille kerrottu tai näytetty. :)
Itkun lisäksi myöskään oksentaminen ei mielestäni kuulu treenaamiseen, toki joskus on tullut huono olo jos esimerkiksi verensokeri on päässyt liian alas tai hengitystekniikka raskaissa sarjoissa on mennyt sekaisin. Myös intensiivisen harjotuksen (siis minkä tahansa lajin harjoituksen) aikana lihasten happamuus voi nousta niin korkeaksi, että se aiheuttaa oksennusrefleksin, mutta oksentaminen tai ainakaan toistuva sellainen ei mielestäni todellakaan ole mikään hyvän treenin mittari.


Kuva: Team Andro / Matthias Busse 2013
Nyky-yhteiskunnan naisihanne on bikini fitness-kilpailijan näköinen.
Toki sporttinen lookki on varmasti monen mieleen jo pelkästään terveyden näkökulmasta, ja kun miesnäkökulmaa minulla ei ole tähän antaa, niin sen voin sanoa että itse suosin jo lajivalintanikin puolesta hieman lihaksikkaampaa naisvartaloa. :) Tietenkin voi hyvin olla että olen ajatukseni kanssa hyvin yksin, mutta en itse osaisikaan ottaa kantaa koko kansan puolesta ja uskon että moni ohjelman katsonut nainen, joka ei ole bikini fitness-urheilijan näköinen on saattanut tästä väittämästä jopa loukkaantua. 

Bikini fitness kilpailija (n kroppa) on kiva ja helppo katsoa. Siitä tulee sellainen olo että tuo kyllä ihan oikeasti nauttii tuosta hommasta.
Voi toki olla että olen väärässä, mutta itse uskon melko suurella varmuudella että kyse ei tässä ollut pelkästä kropasta vaan tässä lauseessa käsiteltiin sitä kokonaisuutta sekä myös sitä lavaesiintymistä, mihin veikkaan tuon kommentoinnin pääasiassa viittaavan. Lavaesiintyminen vaikuttaa todella paljon sijoitukseen ja huono esiintyminen voi pilata hienonkin fysiikan siinä missä vaikka kouluratsastuksessa pieleen mennyt ohjelma. 


Kuva: Tommi Mankki 2016
Miesvalmentajat ja naiskisaajat-asetelma.
Tämä oli mielestäni todella yllättävä näkökulma, sillä fitness-lajeissa on kuitenkin alalajeina bikini fitneksen lisäksi naisille suunnattu body fitness sekä women's physique ja miehille suunnattuja men's physique, classic bodybuilding sekä tietenkin vielä erikseen kehonrakennus, eli lajeissa on kilpailijaedustusta molemmissa sukupuolissa runsaasti. Virallisia Suomen Fitnessurheilu ry:n valmentajia on nopealla vilkaisulla sivuille listattuna 14 kpl, joista 8 on naisia ja loput miehiä ja tuomaristossakin näyttäisi olevan 24 tuomarista puolet naisia ja puolet miehiä eli tämä ajatus "kuvanveistäjästä" ja hänen naispatsaistaan lähinnä naurattaa. Myös Suomen Fitnessurheilu ry:n tuomarikunnan puheenjohtaja on nainen, joka siis johtaa ja vastaa tuomaritoiminnasta Suomessa. Miksi tätä ei näytetty ohjelmassa?



    Spartan Gearin Toiminnallisen Harjoittelun PT-koulutuksessa 2 viikkoa ennen SM-kisoja 2016.
En kerkeä tai halua nähdä ketään dieetillä ollessani tai jaksa keskittyä työhöni.
Vanha sanonta kuuluu niin että meille kaikille on annettu se sama 24 tuntia vuorokaudessa ja sitten on oma asiamme että miten sen käytämme ja uskon tämän pitävän täysin paikkaansa. Toki töitä on yleensä jokaisen lajiharrastajan tehtävä sekä mielellään myös treenit hoidettava jos pärjätä haluaa, mutta muun ajan voi tosiaan käyttää haluamallaan tavalla. Jos joku haluaa mieluiten sen viettää kotonansa rauhassa ilman muiden ihmisten häirintää niin se hänelle suotakoon, mutta fitneksen taakse en kyllä tässä asiassa silloin menisi. Itse olen 6-vuotiaan pojan äiti ja en ole koskaan sellaista fitness-elämää itse viettänytkään missä voisi ainoastaan niitä omia haluja ja tarpeitaan miettiä ja uskon että tämä on pelkästään hyvä asia. Toki se on myös lapsettoman etuoikeus että voi halutessaan elää ja hengittää ainoastaan sitä fitness-minäänsä (tai mitä tahansa minäänsä) päivästä toiseen ajattelematta mitään muuta, mutta itse koen että sinä päivänä, kun kisaamisen takia en pysty tai halua muita elämäni osa-alueita kunnolla hoitaa, on aika vaihtaa lajia. Toki kaikilla on väsyneitä tai muuten vaan sellaisia päiviä että ei huvita olla kovinkaan ekstrovertti, mutta mielestäni tämä ei johdu lajista vaan omasta sen hetkisestä mielentilasta. 

Ruokien punnitseminen
Punnitsen ruokani vuoden ympäri, kyllä. En välttämättä siksi että en osaisi vieläkään arvioida paljonko on esimerkiksi 30 grammaa pähkinoitä tai vaikka 150g lihaa, vaan siksi, että se on juurtunut tapa jota toki käytän aina dieetillä ollessani siitä syystä, että saan mahdollisimman optimaalisen kokoisia ruoka-annoksia aikaan. Punnitsen toisinaan myös vahingossa poikani annoksia vaikka se ei tietenkään ole tarkoituksenmukaista millään tavalla. En punnitse esimerkiksi salaatinlehtiä (koskaan) tai muitakaan kasviksia offilla, koska en näe siihen mitään syytä ja joskus voin käydä ravintolassa syömässä tai reissatessani saatan syödä pidempiäkin aikoja ilman ruokavaakaa, koska uskon että lajin parissa viettämänäni aikana olen sen verran oppinut hahmottamaan ruoka-annoksieni kokoa että pärjään myös silmämääräisellä arvioinnilla melko hyvin. En myöskään usko kroppani olevan niin tarkka että muutaman gramman johonkin suuntaan heittävä pihvi vaikuttaisi kroppaani millään tavalla. Toki alussa olin kovin tarkka ja ehdoton, koska en vielä tiennyt mikä on oleellista ja mikä ei, ja silloin valmentajan ohjeisiin tukeutuminen olikin todella tärkeää, mutta nyt viiden vuoden jälkeen osaa suhtautua asioihin jo vähän rennommin. Ohjelmassa (edelleen kieltäydyn kutsumasta sitä dokumentiksi) esiintyneet kilpailijat ovat hyvin voineet olla ensikertalaisia joka voisi hyvin selittää tätä ohjelmasta välittynyttä mustavalkoisuutta. Jotakin ensimmäistä kertaa tehdessään kannattaa noudattaa mahdollisimman tarkasti kokeneemman ohjeita, se on selvä. Myös Davis ym 2000 tutkimuksen mukaan kehonrakentajien on havaittu olevan muiden urheilulajien harrastajia säntillisempiä, joka voisi selittää sitä, että ylenpalttinen säntillisyys on osa fitnessurheilu kulttuuria.


Hormonitoiminnan häiriintyminen ja sen aiheuttama mahdollinen lapsettomuus
Omalla kohdalla kuukautiseni ovat sen verran itsepäisiä että ne tulevat hyvinkin säännöllisesti aina ajasta ja paikasta riippumatta ja vaikka dieettasin viime vuonna sekä kevään että syksyn kisoihin, niin ne pysyivät tiukasti mukana. Toki tämäkin on yksilöllistä ja toisilla ne häiriintyvät jo pienemmästäkin stressaavasta tilanteesta. Ensimmäisellä dieetilläni 2013 kisojen lähellä oleva kiertoväli hieman piteni, mutta muuten ovat aina tulleet normaalisti ja muutenkin kun kyse on harrastuksesta niin tuntuu hassulle että jotkut ovat lähtökohtaisesti valmiita tekemään lähes mitä tahansa lajin eteen terveydestään välittämättä. Tämä laittaakin valmentajien harteille paljon vastuuta, sillä jos urheilija itse ei ota sillä hetkellä vastuuta terveydestään niin silloin viimeistään valmentajan tulee tehdä se. Myös ihan kisaamista ajatellen on tärkeää toteuttaa dieetit järkevästi niin, että elimistö palautuu niistä normaalisti ja diettaaminen onnistuu myös jatkossa. Fitnesslajien ja niissä kilpailemiseen liittyvän dieettaamisen vaikutuksista hormonitoimintaan on myös tehty hiljattain tieteellistä tutkimustakin, jonka pääset lukemaan täältä.
Suomen Fitnessurheilu ry on myös kiinnittänyt erityistä huomiota tähän viime vuosina ja nykyisin valmentajille onkin olemassa pakollinen koulutus, jossa opetetaan kilpailudieetin terveellistä suunnittelua sekä toteuttamista.

Vanupeite iholla.
Piti ihan googlata miltä se lanugokarva näyttää ja en ole kyllä sellaista omalla ihollani tai kenenkään muunkaan lajiharrastajan iholla koskaan nähnyt. 

Kilpailijan ja valmentajan käytös kun kilpailija ei ollut finaalissa.
Oma näkemykseni siitä, miten kuuluu toimia jos on jäänyt finaalin ulkopuolelle on se, että arvokkaasti kerää tavaransa ja menee vaikka hotellihuoneeseen itkemään harmitustaan pois. Jälkikäteen voi sitten kysyä vaikka tutulta tuomarilta vinkkejä siitä, mikä meni vikaan mutta sekä valmentaja että valmennettava olisivat inttämässä tuomarilta selitystä miten voi olla mahdollista että kilpailija ei ollut finaalissa on kuulostaa mielestäni hieman hurjalle ja mahdollisesti tässä tapauksessa myös täysin käsikirjoitettu kohtaus? Valmentajan on toki tuettava urheilijoitaan, mutta en usko että se, että lähtisi valmennettavansa harmitukseen mukaan, auttaisi ketään millään lailla eteenpäin. Fitnesslajeissa ei kuitenkaan ole kyse siitä, kuka pudottaa eniten painoa tai kärsii dieetillään eniten, tai noudattaa ohjeitaan tarkimmin vaan siitä, kuka saa tasapainoisimman ja kokonaisuutena parhaimman paketin tuotua juuri sinä kisapäivänä tuomareiden nähtäville lavalle, ja tämä on mielestäni asia, joka tulee jokaisen kilpailijan ymmärtää jo lajia aloittaessaan. 


PM-kilpailut 2016 Alingsås, Ruotsi
Kuva lainattu Meeri Mäenpäältä

Summa summarum, fitness-lajit kilpaurheiluna vaativat kovaa työtä sekä -luonnetta siinä missä muutkin kilpaurheilulajit, sitä en tietenkään kiellä ja kaikki ohjelmassa esiintyneet tytöt kyllä olivat hyvässä kunnossa ja esiintyivät pääasiassa edukseen. Olen toki itsekin dieetillä toisinaan tosi väsynyt mutta koen että koska se on oma valinta, on siihen myös osattava suhtautua sellaisena eli pyrin siihen että läheiseni tai perheeni ei joutuisi minun diettaamisesta tai siitä johtuvista aikatauluista juurikaan kärsimään millään lailla, vaan hoidan treenini ja syömiseni niin että se ei häiritse arkea tai että se verottaisi mahdollisimman vähän esimerkiksi perheen yhteistä aikaa. 

Itselle jäi ohjelman nähtyäni sellainen kuva, että ohjaaja oli alusta lähtien pyrkinyt kuvaamaan bikini fitnestä tietyssä, mielestäni melko synkässä valossa, jossa mies valmentajat määräävät ja naiskilpailijat tottelevat kiltisti näitä. Tätä omaa näkemystäni vahvistivat keskustelut ohjelmassa esiintyneiden henkilöiden kanssa ja kuultuani myös, että ohjelmassa esiintyneiden henkilöiden puhumisia sekä tekemisiä oli pyritty jatkuvasti ohjailemaan tiettyyn suuntaan vaikka alunperin oli kuulemma vakuuteltu, että ohjelmassa ei ole mitään tiettyä käsikirjoitusta ja että siitä tehdään mahdollisimman neutraali ja realistisen kuvan lajista antava dokumentti. Alunperin osallisille oli kuulemma myös kerrottu että kuvausryhmää kiinnostaisi erityisesti se kova työ, mitä bikini fitneksessä kilpaileminen vaatii, mutta kumma kyllä lopulliseen tuotokseen oli kuitenkin päätynyt kovin vähän esimerkiksi itse treeniä näkyville. Osaa ohjelmassa esiintyneistä henkilöistä jäi ohjelman lopullinen sävy jäi harmittamaan jopa niin paljon, että he eivät olleet halunneet tätä ohjelmaa näyttää esimerkiksi läheisilleen.

Olen henkilökohtaisesti todella pahoillani siitä, että tällainen mielestäni todella harhaan johtava "dokumentti" on bikini fitneksestä päässyt Ylen ohjelmistoon sekä kaiken kansan nähtäville ja toivon todella että tämän väärinkäsityksen paikkaamiseksi saisimme pian näytille dokumentin, missä voisimme näyttää mitä fitness-lajit todella ovat.


Aidointa ohjelmassa oli mielestäni kilpailijoiden iloiset sekä innostuneet ilmeet lavalta poistuessaan.

-Maiju