sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Parisuhdebodaajat - meidän lisäravinnemieltymykset

Hellurei!

Blogimme 2v. synttäriarvonta Fast-tuotepalkintoineen poiki meille kysymyksiä myös liittyen meidän omaan lisäravinteiden käyttöön. Kysymysiä tuli muunmuassa, että mistä Hera80 mauista itse tykkäämme eniten, minkälaisissa tilanteissa sitä käytämme sekä minkälaisia muita lisäravinteita käytämme.



Päätimme sitten että kerromme teille tämän postauksen avulla kumpikin omia mieltymyksiämme lisäravinteiden suhteen, ihan yhteisesti. :)

Kerromme aluksi omia fiiliksiämme ja lopusta löytyy muutama linkki Team Fastin Utti "Hulkki" Hietalan kirjoittamiin artikkeleihin.

Maiju:
Lisäravinteideni käyttö vaihtelee hieman kauden mukaan. Eli offilla tulee käytettyä itseasiassa hieman enemmän lisäravinteita kuin dieetillä, mikä saattaakin yllättää monia. Aloitetaan vaikka nyt tämänhetkisistä, eli dieetillä käyttämistäni lisäravinteista.

Erityisesti dieetin loppuvaiheilla yritän välttää kaikkien makeutusaineiden käyttöä mahdollisuuksien mukaan, koska makeutusaineet voivat monien eri tutkimuksien mukaan vaikuttaa rasva-aineenvaihduntaan epäedullisesti ja näin vaikeuttaa rasvanpolttoa. Myös esimerkiksi ketoosiruokavaliolla makeutusaineet tuppaavat sotkemaan elimistöä makean makunsa vuoksi kun elimistö "luulee" saavansa makean mukana myös energiaa eli hiilihydraatteja joita ketoosiruokavaliossa ei luonnollisesti juurikaan ole, vaan tarkoitus olisi saada keho käyttämään rasvaa ensisijaisena energian lähteenä. Summa summarum, itse en usko makeutusaineiden ainakaan edesauttavan dieetin etenemistä, joten jätän ne suosiolla noin kuusi viikkoa ennen kilpailuja pois.

Ruokavaliooni jätän ainoastaan mielestäni oikeasti hyödylliset sekä dieettiä edesauttavat lisäravinteet kuten heraproteiinin ja treenin aikaiset aminohapot. Latausjuomaakaan en ole käyttänyt nyt säännöllisesti, koska tosiaan kaikki ylimääräiset makeutusaineet saavat pysyä poissa ja koen että tällä hetkellä kofeiinitabletti yhdistettynä FAST Green Tea-kapseleihin on hoitanut homman aivan hyvin. Joskus jos olo on ollut erityisen väsähtänyt, niin siemaisen FASTin Boomin, koska tiedän että sitten treeni on pelastettu.
Treenijuomassa käytän mahdollisimman optimaalista aminohapposekoitusta, eli FAST Intraa, joista Watermelon-maku on ehdoton lempparini. Intran kaverina kulki pitkään FAST Vitargo, jonka avulla sain pidettyä treenitehoja pitkään ihan offitreenien tasolla, mutta nyt loppudieetistä säästin viimeiset hiilihydraattini treenin jälkeen syötäväksi.

Palautusjuomana käytän heraproteiinia treenin jälkeen, ja oma suosikkini on maustamaton FAST Whey+, sillä se ei sisällä laisinkaan makeutusaineita. Whey +:n lisäksi palautusjuomaan sekoitan FAST L-glutamiinia sekä Cocovin Chlorella-jauhetta. Edellä mainittujen lisäksi syön vielä aamuisin ja iltaisin FAST Omega3-rasvahappoja ja vitamiineja sekä hivenaineita, mutta siinäpä ne tämänhetkiset lisäravinteeni.

Edellämainittujen lisäksi käytän myös FAST BCAA-kapseleita viimeistelyviikolla aterioiden yhteydessä turvaamaan proteiinisynteesiä, mikäli aterian proteiinipitoisuus jää alhaiseksi. Ovat hurjan käteviä koska maustamaton (=makeutusaineeton) jauhemuotoinen BCAA ei mene mitenkään päin alas. Määriä on myös helppo kapseleista laskeskella kun ei tarvitse edes vaakaa, eli esimerkisi reissuissa myös todella helppoja ja käteviä!

Offilla lisään joukkoon vielä välipalatuotteet, eli FAST Puddingin (Cookies & Cream on ehdoton lempparini!) FAST Smoothie Mixin aamupalalle, FAST Pancake Mixin iltapalalle ja soijattomat FAST Nude-patukat helpoiksi ja nopeiksi välipaloiksi, sillä maitorahka ja minä tulemme todella huonosti juttuun ja valkuaisille on mukava välillä saada vähän vaihtelua. :) Myös FAST Creatinea tulee käytettyä kuuriluontoisesti offilla, mutta dieetillä kerää sen verran nestettä että ole katsonut järkevämmäksi jättää sen kehityskaudelle.

J:
Mä taas olen oikeastaan suht kivikautinen näiden ravinteiden kanssa. Mä veän heraprodea, hiilaria, aminoita ja silloin tällöin Maisa painaa mulle prodelättyjä :D
Oon esimerkiks jo pitkään syönyt puuron joukossa joko Hera80:stä tai sitten valkuaisia. Tosin, viime aikoina ei ole paljon puuroa näkynyt omassa ruokavaliossani :) Mun ehdoton lempimaku Herasta on minttu-suklaa, mikä sinänsä on ihme, koska en missään muussa muodossa mintun makua siedä. Voin siis tätä makua suositella, vaikka normaalisti minttu ei uppoisikaan!

Niin pitkään ku vain muistan, oon syönyt vähintään 6 ateriaa päivää kohden. Näistä muutama on välipaloja ja toisella niistä syön aina Hera80. Tää oikeastaan juontaa juurensa siitä, että oon ollut sellaisissa työpaikoissa töissä missä on ollut hirveä kiire koko ajan. Näin ollen oon joutunut etsimään ratkaisun missä on yhdistettynä 3 asiaa: nopeasti nautittava, hyvä maku ja hyvät välipalaksi sopivat ravintoarvot. Tähän jauhemuotoinen, kotona valmiiksi veteen sekoitettu heraproteiini sopii kuin nenä naamariin!

Näiden lisäksi mun palautusjuoma on jo monta vuotta koostunut herakonsentraatti -muotoisesta jauheesta sekä L-glutamiinista. Käytännössä siis Hera80 + L-glutamine combo :)

Koska syön tosiaan 1-3 aterialla (ml. palkkari) päivässä protskua jauheena, niin mulle on ehdottoman tärkeää tuotteen ravintosisällön lisäksi myös maku. Makuvaihtoehtoja löytyy hurjamäärä tähän Hera80:seen ja ollaankin niitä Maijun kanssa testailtu aika urakalla. :)




Toinen lähes päivittäisessä käytössä oleva tuote itelläni on tosiaan Workout Intra eli aminot reenin aikana. Maijusta poiketen mun lempimaku tästä on kyllä sitruuna. Juon tätä siis jokaisen treenin aikana yhden annoksen, sekoitettuna 1,5-2L vettä. Tässä on varmaankin sellainen tuote, jota ennen jättäisin pois jopa palautusjuoman jos pitäisi valita. Tuote sisältää välttämättömät ja haaraketjuiset aminohapot (EAA ja BCAA) jotka lisäävät lihasproteiinisynteesiä. Lisäksi siitä löytyy mm. sitrulliinimalaatti ja beeta-alaniini, jotka tehostaa mukavasti treeniä!



Kunhan tästä dieettihommasta pääsen offseasonille, niin ensimmäisten joukossa - jollei jopa ensimmäinen, hiilarinlähde jonka ruokavalioon lisään on joko Vitargo tai Supermalto. Jo viime offilla söin hiilaria käytännössä vain optimihetkinä eli juuri treenin ympärillä. Kondikseni pysyi kohtalaisen hyvänä läpi offin, oli todella hyvin energiaa treenata ja sai todella hurjan pumpin ja paineen aina treeneissä. Utti kirjoittaa alla löytyvissä linkeissä EAA/BCAA+Vitargo combosta tarkemmin, myös tutkittuun tietoon perustuen.


Ollaan hieman erilaisia Maijun kanssa näissä lisäravinneasioissa, mutta musta on ihan sairaan hienoa kun Maiju tykkää hifistellä ja myös kokeilla erilaisia reseptejä just esimerkiks prodepannareihin tai -smoothieihin. Pääsen siis vähän väliä offilla maisteleen jos jonkin näköistä ja makuista terveellistä väli- tai iltapalaa. Sopii meitsille :D

Muutamia hyviä Utti Hietalan kirjoittamia artikkeleita, jotka kannattaa tsekata! :)
Intrajuomat, osa 1: perinteiset urheilujuomat
Intrajuomat, osa 2: käytäntö vs tutkimustieto
Intrajuomat, osa 3: kenelle treenijuoma soveltuu
Intrajuomat, osa 4: eritasoiset treenijuomat
Perusjuttuja proteiinista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti