tiistai 26. huhtikuuta 2016

Mitäs sitten seuraavaksi?

Heipähei ja alkuun mitä nöyrimmät kiitokset kaikista tsemppiviesteistä ja kommenteista, mitä edellinen "vuodatukseni" sai aikaan! Jokainen viesti oli todella ihana ja sai hymyn huulilleni niitä lukiessa. Haluan kuitenkin korostaa vielä, että edellisen tekstin tarkoitus ei tosiaan ollut kitistä maailman epäreiluutta, vaan realistisesti pohdiskella epäonnistuneen suoritukseni aiheuttamia tunnetiloja, itse epäonnistunutta suoritusta sekä siihen johtaneita syitä. Ja sitä tiukkaa analyysiä on jatkettu oman pääkopan sisäpuolella kirjoituksen julkaisusta lähtien. :D

Se fiilis kun treenaaminen tuntuu ihan parhaalle! :) Kuvan Better Bodiesin Galaxy-trikoot julkaistaan myyntiin 28.4! Lähimmän jälleenmyyjäsi löydät täältä.
Uskonkin viimein saaneeni ajatukseni melko hyvin kasaan ja järjestykseen. Ja kun se menneen märehtiminen ei tosiaan vie eteenpäin, niin katse on suunnattu jälleen tiukasti tulevaisuuteen ja uudet tavoitteet asetettu. Pohdiskelin asiaa ensin itsekseni jos jonkinmoisesta näkökulmasta ja keskusteltuani myös muutaman alan ammattilaisen kanssa, päädyin lopulta takaisin alkuperäiseen ajatukseeni eli aion jatkaa kilpailukauttani syksylle. Suurin syy tälle on edelleen se kova tahto saada kaikki potentiaali tästä fysiikasta irti, missä se suurin epäonnistuminen tapahtui nyt keväällä. Toinen suuri syy on se, että en tällä hetkellä koe olevani kovinkaan väsynyt kevään dieetistä, joten uskon että senkin puolesta paukut riittävät hyvin syksylle.

Tarkoitus on nyt pitää lyhyt reversedieetti ja erittäin siisti offikunto ja aloittaa valmistautuminen Jyväskylän karsintoihin sitten kesäkuussa. Suuri muutos tässä taitaakin olla se, että päätin ainakin toistaiseksi jatkaa omillani, ilman valmentajaa. Olen todella kiitollinen entiselle valmentajalleni Jari Mentulalle sekä koko Fitfarmille upeista neljästä viimeisestä vuodesta, jonka heidän kanssaan sain viettää, mutta nyt on aika 
kokeilla omia siipiä kuinka ne kantavat.

Olkapäitä ilmeellä! :D
Pudottelen nyt hiljalleen aerobisia pois treeniohjelmastani ja nostelen hiilihydraattien määriä kuntoa seuraten. Suoranaista lepoa en ole vielä kisojen jälkeen malttanut pitää muutamaa päivää pitempään, koska treenaaminen on tuntunut aivan älyttömän hyvälle ja rautakin on painanut kisoja edeltäviä viikkoja vähemmän. ;) Lepään sitten kunnolla ennen uutta dieettirupeamaa ja siihen saakka nautiskelen kovista, lyhyistä salitreeneistäni!

Näillä pääsee jo pitkälle. <3 FAST <3

Täytyy tunnustaa, että olen jotenkin kovin innoissani tästä täysin omasta projektistani, ja todella odotan näkeväni että minkälaisen fysiikan saan lavalle "itsetehtynä" aikaan. Uskon että mitään ihan älyttömyyksiä en näin itseksenikään lähde kokeilemaan, vaan keskityn tekemään vaan ne perusasiat kunnolla ja kun lähtökunto on valmiiksi todella siisti, niin riittävään kireyteen pääseminenkin on varmasti helpompaa.

Tulen varmasti kirjoittelemaan tänne blogin puolelle projektini etenemisestä, ja avaamaan ajatuksia siitä, millaisia muutoksia esimerkiksi kisapreppiini teen näin omin päin.


Semmoisia kuulumisia tällä kertaa. :)

Maiju

Ps. Fibosta kirjoittelu on jäänyt hieman, koitan saada senkin kirjoiteltua auki tässä lähiaikoina! :D







lauantai 23. huhtikuuta 2016

parisuhdebodausta - LEG WORKOUT (video)

Moido!

Pitkästä aikaa päästiin Maijun kanssa painamaan oikein kunnon jalkareeni! Mulla itellä oli tällä viikolla heavy painotteista treeniä, kun Maijulle otettiinkin hänen ensimmäinen kova jalkatreeni sitten kisojen. Tavoitteeksi asetettiinkin ennen treeniä se, että Maiju kävelee loppuviikon kuin pingviinit - eli tavotteena oli tuhota ne jalat ihan tosissaan.

Voitte kysyä nyt ite häneltä miltä tuntuu - mut mitä tässä sivussa päässyt seuraamaan, nyt on lauantai eikä se pääse vieläkään istumaan kunnolla. :D

Aika basic reeni kuitenkin tehtiin, eihän se lihas tietenkään ihmeitä vaadi, kun ne toistot ja sarjat tekee laadukkaasti. Ja siihen me pyritään - laadukkaaseen treeniin.

Hypätkäähän videoon:


Treenin liikkeet Maijulla:
1. hack kyykky (varpaillaan levyn alareunasta, kapea jalka-asento)
2. prässi kapea
3. ojennus
4. supersarja: koukistus istuen etukumarassa - koukistus pallolla
5. supersarja: pakarapuristus selkäpenkissä - jalkojen loitonnus

Hack kyykyllä tosiaan alotettiin. Maijulle 3 pidempää sarjaa, joihin kaikkiin otettiin pakkotoistoja ja tiputuksia. Mä otin jotain kutosia hyvällä kontrollilla. Pointtina pitää selkä kiinni levyssä koko ajan, polvet osoittaa samaan suuntaan kuin varpaatkin ja että polvet kiertäis liikkeen aikana mahdollisimman vähän. Polvia ei saa päästää lukkoon yläasennossa, liikkeen voi jättää ylhäältä jopa vajaaksi vähän, jotta paine pysyy etureidellä koko ajan.

Toisena sitten prässiä. Niinkun videolla mainitsen, meillä ongelmana on saada tuntumaa etureiteen tuossa, mutta se löytyy kun tehdään lyhyellä liikeradalla. Maiju tykkää tehdä yhtäjaksoista liikettä, kun taas mä otin pienillä stopeilla - jolloin pystyn keskittymään hurjasti etureiteen. Maiju painoi 15-20 toiston sarjoja ja meikä noita 7-10 kevyempiä. Otettiin kokonaisuudessaan vähän pienemmällä painolla ja pyrittiin keskittyyn tuntumaan.

Ojennuksessa Maijulle pari kovaa suoraa 10-15 toiston sarjaa ja kolmanteen taidettiin ottaa jopa 3 tiputusta. Eli reidet mahdollisimman hapoille. Mä otin hyvällä kontrollilla 5-8 toiston sarjoja kolmisen kappaletta myös. Tässä tärkeetä on pitää paine koko ajan etureidellä, eli kontrolli myös liikkeen eksentrisessä vaiheessa. Pehva ei nousis penkistä ja lonkankoukistajat tekis mahdollisimman vähän töitä. Ajatusmaailmana siis se, ettei yritetä nostaa jalkoja vaan suoristaa ne :)

Maijulle pari superia loppuun. Yksi takareidelle ja yks pakaralle. Kolme pitkää sarjaa kutakin ja oli kuulemma aika valmis. Koukistus istuen sekä loitonnus pakaralle etukumarassa, niin että se kulma on lantiossa eikä selässä. Eli selkä suorassa kipattuna eteenpäin. Koukistuksessa, kun otetaan etukumara lantiosta taittaen, saadaan liikkeen aikana takareiden toinen pää venymään ja toinen supistumaan, jolloin saadaan kokonaisvaltaisempaa kuormitusta. Loitonnuksessa etukumaran avulla saadaan gluteus mediusta aktivoitua paremmin. Etukumaran lisäksi jalkaa kierretään ulospäin lonkasta saakka, joka edesauttaa vielä lisää mediuksen aktivointia. Mä otin loitonnusta muutaman sarjan ja loppuun 4-5 sarjaa pohkeita. Heavynä tein nekin eli noin 5-8 toiston sarjaa hyvällä kontrollilla.

Tässä tämän kertaista, ajatuksena olis jotain meidän yhteisjumppia kuvailla jatkossakin. Miltä tällaiset videot teidän mielestä vaikuttaa, laitellaanko kuvaten?

Hyvää viikonloppua!

- Joonas & Maiju

tiistai 19. huhtikuuta 2016

"No mikä fiilis?"

Kysymys, johon olen saanut vastailla lauantaista lähtien oikeastaan joka kerta, kun olen jonkun tutun tai puolitutun nähnyt. Tietysti aivan täysin ymmärrettävä kysymys siltä kannalta, kun olen tätä kisaamisprojektiani melko julkisesti tehnyt. Toisaalta kuitenkin jäin itse kysymyksiin jotakin epämääräistä mutinaa joka kerta vastanneena miettimään, että kun itseäni kuitenkin kilpaurheilijaksi ainakin jollain tasolla koitan tituleerata ja hyvinkin (joskus liian) tosissani tätä omaa fitnesshommaani teen, niin eikai se fiilis voi mitenkään olla mitään muuta kun huono, kun sitä finaalipaikkaa ei tullut ja kuntokin oli pettymys? Tietysti lopullinen sijoitus selittynee aivan liian pehmeällä kunnolla ja todella kovatasoisella kilpailulla, mutta eipä se silti siitä sen mukavampaa tee että olin 9.

Lavakuvat on aika harvassa, mutta tässä yksi niistä mitä löysin netin syövereistä. Kuva (c) Mike Sirén

Tai entäs jos olisinkin fitnesskisojen sijaan vaikka hakenut johonkin kouluun, lukenut puoli vuotta yötä päivää ja sitten pääsykokeissa jäänyt sisäänpäässeiden ulkopuolelle, olisiko sillon joku tullut kysymään että mikä fiilis, vai olisiko se siinä tapaukssa päivänselvää että huonohan se on? Mutta haluaako kukaan kysyjä oikeasti, että vastaan että joo, siis olen aivan rikki ja hävettää oma aivan liian pehmeä kunto ja olen kamalan pettynyt omaan arviointikykyyni että sinne lavalle päätin mennä? Tuskin. Tai ainakin kuvittelisin tämän aiheuttavan melko kiusallisen tilanteen kysyjän ja minun välille. Siksipä olen tyytynyt mutisemaan jotakin säähän liittyvää, sillä se kysymys tuntuu rehellisesti sanoen tällä hetkellä todella pahalle. Enkä halua nyt tällä pahoittaa missään nimessä kenenkään sitä kysyneen mieltä, vaan kertoa vaan rehellisesti omia fiiliksiä, kun en ole niitä kysyttäessä kyennyt kertomaan ja ehkä selittämään tällä kummallista käytöstäni tilanteessa. :)

Kuvat (c) BODY-lehti

Toisaalta mietin, että miksi sitä on niin vaikea myöntää ääneen, että epäonnistui ja se harmittaa? Hyväksymällä faktat on huomattavasti helpompi kehittää itseään seuraavalla kerralla paremmaksi urheilijaksi kuin lakaisemalla asioita maton alle ja sanomalla että kaikki on hurjan kivasti tekohymyn saattelemana. Ja sitten kun asia on omassa päässä käsitelty ja on selvillä vesillä siitä, että missä kohtaa mentiin metsään, on paljon helpompi suunnata katse eteen ja keskittyä parantamaan niitä pieleen menneitä epäkohtia jatkossa.

Minä ja tuleva Euroopan valloittaja bäkkärillä. :)

Toki kisoihin liittyi myös paaaaaljon positiivisia juttuja, kuten hyvin onnistunut esiintyminen, lihasmassan kehitys sekä loistava kisalook, mutta hetki menee nyt ensin sulatellessa ne negatiiviset asiat pois päiväjärjestyksestä sekä jatkoa miettiessä. Selvää on, että kolmatta kertaa en liian pehmeänä lavalle aio nousta, joten jotakin on muutettava, jotta lopputulos tulee olemaan erilainen ensi kerralla. Vedän nyt mietintämyssyn päähän ja palailen asiaan, jahka olen suunnitelmieni kanssa selvemmillä vesillä. :)

Kivaa tiistaita toivotellen, 
Maiju

torstai 14. huhtikuuta 2016

Hulk inspiraationa kehonrakennukseen?

Otsikosta saisi helposti sen kuvitelman, että nyt puhutaan Hulk Hoganista, mutta tällä kertaa tarkoitan kuitenkin Marvelin vihreää jättiä! Jos kyseinen hahmo on syystä tai toisesta jäänyt tuntemattomaksi, niin avataas hommaa ensin lyhyesti. Marvelin luomassa sarjakuvassa tiedemies Bruce Banner joutui onnettomuuteen, jossa mies sai kunnon tykityksen gammasäteilyä ja sen ansiosta Bruce pystyy nykyisin muuttumaan Hulkiksi. Hulk puolestaan on massiivinen, lihaksikas ja brutaali tyyppi, joka juoksee vaikka seinää päin päästäkseen höykyttämään kohdetta.

On sinällään mielenkiintoista huomata, kuinka monet bodybuilderit ja reenaajat (varsinkin jenkeissä) pitää Hulkin lihaksia eräänlaisena ihanteena. Ihan yhtä hauskaa on myös ollut huomata, että jos vertaa vuosien 2003 ja 2008 Hulk-leffoja, niin näkee kyllä selkeästi että CGI-tiimi on rakentanut nykyisestä elokuvien Hulkista entistäkin lihaksikkaamman. Bodybuilding.comilta löytyi jopa Hulkin päiväohjelma, joka sisältää muun muassa 100 munanvalkuaista ja 20 kiloa puuroa aamupalaksi, sekä reenipuolelta kevyesti yhden käden punnerruksia kotikutoisilla 6,8 tonnin käsipainoilla. Saattais tulla itsellä vähän hiki pintaan!

Mutta jos nyt unohdetaan nuo uudemmat Hulk-leffat ja tsekataan 70- ja 80-luvuilla tehtyä TV-sarjaa The Incredible Hulk, jossa Hulkia näytteli Lou Ferrigno, niin päästään taas takaisin realistisempiin mittasuhteisiin. Ferrigno tähtäsi maailman suurimmaksi bodybuilderiksi aikana, jolloin Arnold Schwarzenegger oli jo eläköitynyt hommasta ja muita kunnollisia haastajia ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Ura näytti urkenevan hyvin, mutta kun Ferrignolle tarjottiin elokuvaroolia Hulkina, niin mies siirsi alkuperäisen unelmansa syrjään ja antoi TV-hulkille ensimmäiset oikeat ihmiskasvot.

Ferrigno kertoi, että roolin saatuaan hän kerrytti kokoaan vielä 5-10 kilon verran. Syyksi Ferrigno totesi sen, että kuvauksissa käytetty vihreä maali häivytti paljon kehon yksityiskohtia, joten massan lisäyksellä hän halusi kompensoida tätä asiaa. Tuloksena onkin näin vanhoja videoita katsellessa melkoisen jykevä näky, ihan ei päästä sarjakuvien Hulkin tasolle vielä tuolloin, mutta kaukanakaan ei olla.

Pakko todeta, että Hulk on muutenkin brändinä aika onnistunut tapaus, eikä vain bodaajien näkövinkkelistä. Sarjakuvista on päästy TV-sarjoihin ja elokuviin, animaatioihin, videopeleihin (vuonna 2003 julkaistu HULK ja The Incredible Hulk vuonna 2008) sekä netin kasinopeleihin. Tässäkin mielessä Hulk muistuttaa muuten Hulk Hogania, sillä kukapa muu olisi onnistunut brändäämään itsensä aidoksi Amerikkalaiseksi sankariksi siitäkin huolimatta, että on kotoisin Ausseista.

Loppuun vielä muutama video Lou Ferrignosta;





*Kaupallinen mainos

torstai 7. huhtikuuta 2016

Sä oot niin lahjakas! Vai teetkö kuitenkin vain älyttömän paljon duunia??

Kattelin joku aika sitten telkkarista Voice of Finlandin uusintaa. Yksi niistä tuomareista sanoi just esiintyneelle mimmille: "sä oot älyttömän lahjakas!". Koko sali hiljeni, samoten se mimmi sekä juontaja. En tiedä mikä fiilis tosta kommentista sille mimmille tuli, mutta mulle siitä kommentista tuli fiilis, että eikö tolta tuomarilta mitään muuta irtoa, se mimmi on voinu tehdä äänensä ja laulunsa eteen vaikka 10 vuotta ihan älyttömästi töitä, se on voinut käydä vaikka päivittäin laulutunneilla ja yrittänyt saada homman toimiin - vihdoin se on onnistunut, ja sit tuomari kommentoi "sä oot lahjakas" ja pysyy sen jälkeen hiljaa.

Varmasti tämä tuomari kuitenkin tarkoitti tämän kommentin pelkkänä kohteliaisuutena, mutta
"Sä oot älyttömän lahjakas" on mielestäni tosi kaksiteräinen miekka. Se on kohteliaisuus, mutta osittain se saattaa joistakin tuntua myös tehdyn työn vähättelyltä. Lahjakkuudella saatat hetken menestyä, mutta ilman kovaa työntekoa menestys loppuu yleensä lyhyeen. Ilman älytöntä lahjakkuutta, saatat kuitenkin kovan, pitkäjänteisen työn avulla menestyä vielä pitkään.

Lahjakkuus on yksi raju "tekosyy" mikä yleisesti kehonrakennuksesta/itsensä kehittämisestä fitness-urheilun ympärillä pyörii. Monesti kuulee ihmisten sanovan: "en kehity, koska mulla on huonot geenit" tai "kato kuinka hyvin tuo kehittyy, taitaa olla tosi hyvät geenit". Kirjoitin alkuun sanan 'tekosyy', koska valitettavan usein tämä juuri nimenomaan on tekosyy kehittymättömyydelle. Kun nähdään jonkun kaverin kehittyvän hurjaa vauhtia, niin ajatellaan heti että hänellä on oltava tosi hyvät geenit. Miksi näin? Voisiko kuitenkin olla niin, että tämä kaveri tekee joka päivä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen tosissaan töitä kehittyäkseen?

Nettiä selaillessa tulee varsin usein huomattua, kuinka juuri harrastuksen aloittaneet antavat periksi koska "heillä on huonot geenit" eikä esim. olkapäät tunnu kasvavan. Nuoret jättävät leikin kesken jo vuoden jälkeen kun luulevat ihan tosissaan omaavansa todella "huonot geenit" lihaksen kasvattamiseen. Tottakai poikkeuksiakin on ja varmasti maailmasta löytyy kavereita, joilla on huono rakenne tai muuta vastaavaa. Mutta esimerkiksi kovalla työllä pystyy huonostakin rakenteesta rakentamaan mahtavan näköisiä fysiikoita! 

Jos mä mietin itseäni, oon yrittänyt kehittää omaa fysiikkaani jo useamman vuoden. Välillä oon kehittynyt hyvin ja välillä vähän huonommin, en mä silti edes TIEDÄ onko mulla hyvät vai huonot geenit tälle hommalle. Voihan se olla että mulla on hemmetin hyvät geenit, mutta en kehity tän enempää koska en osaa treenata oikein? Mä koitan koko ajan etsiä itselleni parhainta tapaa tehdä paljon lihasta, mutta miten mä voin sen muutaman vuoden kokemusella tietää onko mulla oikeesti millaset geenit? Tiedän, että mulla on todella pienet takaolkapäät ja rinta on läpinäkyvä, mutta en mä edes usko että se johtuu jostain geeneistä? En oo vaan osannut antaa niille tarvittavaa ärsykettä ja nyt kun sen tiedostan niin yritän jatkossa muuttaa tilanteen. Mitä jos mulla onkin ollut tosi huonot geenit ja oon treenannut hyvin ja kehittynyt paljon geeneistä huolimatta, mutta vaan luulen päinvastoin? Ootteko miettinyt sitä? Mistä voitte tietää millaiset geenit teillä on, jos siis kropan rakennetta ei oteta tässä huomioon, rakenteenhan näkee hienosti kun vetää kropan piukaksi.



Mielestäni liian helposti keskitytään ihmisten lahjakkuuksiin, kenelle on jaettu mitäkin. Mitä väliä sillä on? Loppujen lopuksi kuitenkin merkkaa vain se, kuinka pitkälle päästään ja kuinka kovaa olet valmis tekemään töitä asioiden eteen. Usein ne kaikista lahjakkaimmat tyypit jättävät hommat kesken ja ne vähän heikommilla lahjoilla varustetut ovat niitä voittajia, koska ne on painanut tosissaan hommia joskus jopa läpi elämänsä. He eivät useasti luovuta.

Varsinkin muutaman vuoden treenikokemuksella on aivan turha lähteä syyttämään mitään geenejä. Mielestäni olisi syytä ensiksi keskittyä siihen että kaikki asiat tehdään parhaalla itselle sopivalla tavalla, jolloin kehitys on maximoitu ja ruvetaan sitten useiden vuosien jälkeen miettimään sitä geeniasiaa uudelleen.

Mielestäni lahjakkaaksi sanominen on kuitenkin kehumista. Kyllä mä sen ottaisin kohteliaisuutena, mutta täytyy muistaa, että varsin usein kehutaan vain menestyksen tullessa - ja varsin usein menestymiseen tarvitaan myös todella kovaa työtä sen lahjakkuuden lisäksi. 

En tällä kirjoituksella kuitenkaan väitä sitä, että jokaisen ihmisen jokainen lihasryhmä kehittyy yhtä hyvin, jos asiat tehdään juuri itselle optimaalisella tavalla. Vaan kirjoituksen pointti on saada varsinkin nuoria juuri harrastuksen aloittaneita avaamaan silmänsä, että jos takareidet eivät tahdo kasvaa vaikka niitä reenataan kerran viikkoon niin se ei välttämättä johdu geeneistä. On hurjan paljon asioita mitkä lihaksen kasvamiseen vaikuttaa ja niistä kannattaa ottaa selvää ennenkuin menee tekosyyn taakse, mikäli siis haluaa oikeasti kehittyä.

Geenien syyttely ei vie sinua yhtään eteenpäin. Sen sijaan keskittyminen parhaasi tekemiseen ja pitkäjänteiseen työhön saattaisi viedä.