tiistai 1. maaliskuuta 2016

kettuilun kuuntelemisesta motivaatiota?

Moido moido!


me and my hun


Tuolla meidän perheen mansikalla on nyt noin 7 viikkoa aikaa Fitness Classiciin ja meinailin että voitas painaa siitä matskua ulos videon muodossa, fiiliksiä yms.. 

Muuten Maijulla rullaa homma hienosti, on aivan älyttömän siistiä seurata sivusta dieettiläistä, jolla on myös mentaalipuoli kunnossa. Ite oon sellanen ressailija ja mietiskelijä, mut Maiju on nyt osannut kanavoida sen ylimääräisen miettimisen tosi hyvin siihen itse tekemiseen. Sillon sitä tulostakin syntyy ja kunto menee hienosti eteenpäin. JEAH!

Ei malta odottaa että pääsee näkeen hänet lavalla taas, viimeksi piti kuvailla kuvia lavalta mut ei oikein pystyny kun jännitti ja tärisin niin prkleesti. No, saas nähä miten tällä kertaa :)

Muuten täällä ei oo tapahtunu mitään ihmeellistä.. Oma motivaatio on ollut vähän koetuksella välillä, painanut suht pitkää työpäivää ja lisäks oma koulu ja päälle alotin vielä opparin kirjottamisen ja tekemisen. Hommaa siis riittää.. Oikeastaan ensimmäistä kertaa viimeseen varmaan 4 vuoteen on tuntunut siltä että ajoittain ei oikein homma kiinnosta. Tai siis kehittymisen tahto on kova, mutta jotenkin se viimenen tulipalo siellä reeneissä on jotenkin ollu kadoksissa.. Noh, tuli juteltua Jarin kans ja Maijukin painosti niin pistettiin ukko tauolle hetkeks aikaa.. 

1,5 viikkoa pidin sitten täysin lepoa. Koitin olla kääntämättä edes katsetta salin suuntaan ja keskittyä ihan muihin asioihin. Äkkiä se puoltoista viikkonen meni ja nyt on kuitenkin reenit jo alotettu taas. Kävin hakemassa vähän motivaatiota WFC:ltä kun hyppäsin Jarin, Teemun ja Vertin rintareeniin mukaan. Kettuiluahan sieltä tuli niinkun aina, mutta kyllä sieltä aina tietynlaista kipinää sen kettuilun ohesta löytää ;)

Lisenssin ostin tälle vuodelle myös ja kohti syksyä mennään nyt sitten kaasu pohjassa, kisapäätöksiä tehdään sitten kesäkuussa kun tarvis ruveta ilmottautuun jos meinaa mennä - jääpi nähtäväksi siis ;)

Paino pyörii tällä hetkellä 80-81 kilossa, riippuen hieman. Aivan älyttömästi ei oo yläpeltiin tullu rasvanpoikasta, mutta pakkihan mulla eniten kerääkin.. Tää on ihan hyvä paino näin offille ja ainakaan ennen kisapäätöstä en paljoa yritä sitä enään nostaa. Mennään siis rauhakseen eteenpäin ja koitetaan kehittyä vielä mahdollisimman paljon. Treenijaot yms on muuttuneet aika radikaalisti, niistä vaikka tuonnempana sitten lisää :)

viime viikon tumppureenistä matskua

Nyt jatkan hiihtoloman viettoa, hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti