perjantai 23. lokakuuta 2015

CBB:stä Men's Physique:n -> miksi?

Moido!

(c) Tomi Rehell / Joni Turunen
Niinku monet on saattanu huomata, niin tehtiin tossa kesällä lajinvaihdos CBB:stä miesten fysiikkaan. Lajinvaihdoksen myötä, ennen Jyväskylän karsintojen voittoa kohtasin seuraavia kysymyksiä joihin ajattelinkin vastailla;

Miksi vaihdoit? 
- vaihdoin, koska esiintyminen fysiikassa vaikutti paljon hienommalta ja luonnollisemmalta kuin CBB:ssä. Myös fysiikka-sarjan poseeraukset tuntui heti ensimmäisellä kokeilu kerralla luontevilta ja huomasimme niiden tuovan juuri omia parhaita puolia esiin. Lisäksi yhdessä avovaimoni Maijun sekä valmentajani Jarin kanssa uskoimme kroppani rakenteen sopivan vallan mainiosti tähän sarjaan.

Mitä bikiniboi?
- tähän kysymykseen oon vastannut aika monta kertaa myös. Osa näistä tottakai tulee huumorilla ja huumorilla mä oon ne ottanutkin. Osasta on huomannut kuitenkin ihan selkeästi, että tällä yritetään jollakin tapaa halventaa. No, näissäkin tapauksissa oon kääntänyt huumorimielelle, mitäpä minä - tuttu ja turvallinen bikiniboii. Olihan mulla meikkiäkin kisoissa, taisin jopa ite laittaa jotain huulirasvan ja huulipunan sekotusta ennen lavalle menoo, joten mitäpä tässä. :D

Jotain ripsijuttua piti tehdä...?
Et pärjännyt CBB:ssä, niin nyt haluat vaihtaa astetta pienempään luokkaan?
- Kas kummaa, tällästäkin ollaan kuultu. Vaikka oonkin kisannut useamman kerran CBB:ssä, niin lajinvaihto ei millään tavalla liity pärjäämiseen tai pärjäämättömyyteen. En siis siirtynyt fysiikkaan sen takia että pärjäisin, vaan sen takia että se tuntui mulle itselle luonnollisemmalta, mukavemmalta ja kokonaisuudessaan sellaiselta lajilta, jossa pääsisin esiintymään enemmän, pääsisin näyttämään enemmän omia parhaita puoliani, ja joo tottakai, kaiken tän muun ohella uskoin myös pärjääväni jo tänä syksynä - se ei kuitenkaan vaikuttanut päätökseen.

Eikö kiinnosta reenata jalkoja?
- Ei mua ole kyllä koskaan kiinnostanut. Silti niitä on reenattu ja tokenen väittää että aika helvetin kovaa onkin. Jalkareenit on kaikista hirveimpiä, mutta samalla niistä saa kaikista parhaimman hyvän olon tunteen reenin jälkeen. Ainoa muutos jalkareeneihin tulee olemaan se, että reenaan niitä 1x viikossa, tehden samalla kertaa sekä etu- että takareidet ja toki pohkeet. Ja kyllä sen lavakuvista kuitenkin huomasi, että tarvitsen täytettä myös shortsin lahkeisiin :)

Jyväskylän kisan jälkeen aina tähän päivään asti olen kuullut mm. seuraavia;

Miltä nyt tuntuu?
Mahtavalta. Yhtenä tärkeimmistä asioista mulle oli päästä kokemaan, nauttisinko lavalla olemiesta ja esiintymisestä fysiikksarjasta niin paljon kuin uskoin etukäteen - nautin, nautin jopa enemmän kuin ajattelin. Toisena tärkeimmistä asioista mulle oli nähdä se, miltä mä näytän Suomen parhaimpien fysiikkakisaajien rinnalla ja sen pääsin näkemään. Näiden kahden kisan pohjalta pääsemme valmentajani kanssa tekemään päätöksiä ja tulevaisuuden suunnitelmia kehittymisen maksimoimiseksi.

Oliko lajinvaihdos mielestäsi oikea?
- Kaikki tapahtuneet asiat huomioon ottaen oli. Tarkemmin avattuna tähän liittyen noita juttuja tossa ylempänä.

Jatkatko Men's Physiquessa kisaamista?
- Aion kisata myös jatkossa tässä sarjassa. Mulla ei ole mitään syytä palata CBB:hen, nautin niin paljon enemmän heti ensimmäisistä poseerausharjoitteluista lähtien tästä uudesta hommasta. Nähtäväksi jää seuraava ajankohta kisaamiselle, mutta toistaiseksi keskitytään rakentamaan sellainen fysiikka, jolla on mahdollisuus pärjätä ihan kunnolla.

Miten treenityylisi muuttuu?
- Offseasonin suunnitelmia ei olla vielä lyöty lukkoon. Todennäköisesti tulemme vähän priorisoimaan heikkouksia, mutta pääsääntöisesti kuitenkin pyritään kasvattamaan kropan lihasmassaa tasaisesti. Jatkan ainakin toistaiseksi reenaamalla 5-jakoisella ohjelmalla 5 reeniä viikossa. Reeniliikkeitä tai sarjojen määriä en suunnittele etukäteen, mutta reenipäivän lihasryhmä on etukäteen tiedossa.


Näin, tässä nyt tälläsiä kysymyksiä mihin on eniten tullut kohdattua.. Toivottavasti avas vähän teidän silmiä siitä, minkä takia joku voisi siirtyä "pienempään luokkaan" .... :)

Mikäli teille ilmaantuu kysymyksiä tähän tai muihin asioihin liittyen, niin vastailen oikeasti mielelläni. Laitelkaa siis tulemaan vaan :)

Reenit on aloteltu jo ja nyt yritetään pakata sitä lihaa ukkoon taas. Maanantaina reffataan Jarin kanssa ja mietitään suunnitelmia.. Näillä mennään,

Hyvää perjantaita ja koko viikonloppua!

tiistai 20. lokakuuta 2015

Nordic Fitness Expoilua ja muita kuulumisia.

Kun kaikki muutkin niin pitäähän minunkin. :) Vaikka pääasiassahan sitä on tullut luettua kisaajien raportteja, niin ajattelin nyt kirjoitella omiakin kuulumisia että mitäs minä puuhasin kun muut kisasivat.

Eli sairastin tosiaan kaksi viikoa ennen NFE:tä virusperäisen aivokalvontulehduksen, jonka vuoksi olin melkein molemmat viikot sängyn pohjalla toipilaana. Onnekseni olo lähti kuitenkin NFE:tä edeltävällä viikolla helpottamaan ja perjantaina, kun lähdimme ajelemaan Lahteen olin jo melkein täydessä iskussa. Lahdessa kirjauduimme Seurahuoneelle hotelliin, jonne Joonas jäi huilimaan ja minä lähdin rakentamaan Expoille pistettämme muun Better Bodiesin porukan kanssa. Oli hurjan mukavaa nähdä tiimikavereita ja Swedish Fitneksen työntekijöitä pitkästä aikaa ja päästä vaihtamaan kuulumisia!

Toistaiseksi vielä autio piste. :)

Saimme pisteemme valmiiksi noin puoli seitsemän aikaan, jonka jälkeen lähdin Joonaksen seuraksi rekisteröitymään ja ottamaan ensimmäisen kerroksen väriä. Cumuluksessa, jossa rekisteröityminen tapahtui olikin täysi tohina käynnissä ja paaaaaljon tuttuja sielläkin! Erityisen hienoa tässä laijssamme on mielestäni se, miten hyvässä hengessä rekisteröitymisessä ja kisapaikalla kilpailijat keskenään ovat! Kaikki moikkailevat iloisesti ja kyselevät kuulumisia ja kaikilla vaikuttaisi olevan hyvä fiilis.

Värin kuivumisen jälkeen (joka muuten kesti ehkä maksimmissaan 20 minuuttia) kävelimme takaisin hotellille ja Jooonas söi iltapalansa valkoviinilasillisen kera ja kun ajattelin sitten itsekin ottaa seuraksi lasillisen niin unihan yllätti meidät molemmat melko pian! Hyvä niin, sillä seuraavana aamuna herätyskello soi puoli viisi aamuyöllä. Joonas lähti värjäykseen ja minä pakkasin tavaramme ja laitoin itseni valmiiksi. Kun Joonas palasi, tuunasin vielä hänen naamansa lavakuntoon ja olikin jo aika lähteä pelipaikoille.

Pakotin Joonaksen kääntämään ripsiään ja tietenkin se piti ikuistaa blogiin :D

Kisapaikalle saavuttuamme saatoin Joonaksen takatilojen ovelle ja itse jatkoin matkaani katsomoon. Jos Jyväskylässä jännitin, niin se ei ollut MITÄÄN tähän verrattuna! Oli vaikea istua paikallaan ja käteni hikoilivat! Lauantaipäivä starttasi CBB:llä joten sain vielä sen aikaa hengähtää ja seurata CBB-kisaajien esiintymistä. Erityisesti silmään pisti Eeli Halonen upealla esiintymisellään ja fyysiikallaan ja hän koppasikin ansaitusti sitten SM-voiton ja Overall-voiton. Onnittelut siitä vielä Eelille!

Hermostunutta odottelua katsomossa..

Vihdoin oli Men's Physique vuoro ja lavalle asteli Joonaksen pituussarja. En meinannut vieläkään pysyä penkilläni ja naapuripenkissä istuneet saattoivatkin ehkä huomata lievää hermostuneisuutta ilmassa. ;) Joonas oli pituussarjansa häntäpäillä numerolla 38 ja lopulta hän asteli lavalle. Voin luvata että poseerasin mielessäni vähintään yhtä paljon kun kilpailijat lavalla! :D Joonas pääsi ensimmäiseen vertailuun ja finaaliin ja enää piti jännittää sijoitusta. Sijoituksen lisäksi jännitin myös kelloa, sillä olin sopinut meneväni töihin Better Bodiesille klo 11.00 ja kello pahasti enteili jo sitä. Onneksi ehdin katsomaan Joonaksen sijoituksen ennen kun minun piti pinkoa meidän pisteellemme.



Mikael Eskola waiting to sign something.. ;)


Me and Tawna, such a sweet girl <3

Nordic figure girls me, Sofie Rosenvinge & Kine Krøs

Päivä meni todella nopeasti iloista messuväkeä tavatessa ja ihania Better Bodiesin uutuuksia hipelöidessä. Tuptteista suuri osa myytiin heti ensimmäisenä päivänä jopa loppuun saakka! Asiakkaat olivat hyväntuulisia ja heidän kanssaan aika meni siivillä! Erityisen otettu olin siitä, että pisteellä kävi muutamiakin blogimme lukijoita ja instagram-seuraajia moikkaamassa ja esittäytymässä! Vaikka katsojaluvuista näkeekin että ei me nyt ihan yksinään blogitekstejämme lueta, niin joka kerta sitä kuitenkin häkeltyy kun joku muu sanoo niin tekevänsä. Että kiitos vaan teille ihanille, tuli todella hyvä mieli ku kävitte jutulla. :)

Mun ilme kun näin uudet Better Bodiesin trikoot. :D

Lauantai-iltana kävimme vielä tiimin kanssa syömässä Santa Fé:ssä ja vaikka aamun aikainen herätys hieman painoikin, niin iltaan mahtui paljon naurua ja hyvää ruokaa. Lopulta kello olikin jo yksitoista, kun maltoin lähteä hotellille nukkumaan. Expo-päivän jälkeen olimme vaihtaneet hotellia Vierumäen Scandicciin, jossa yövyimme seuraavat kaksi yötä.

Sunnuntaina oli vielä messupäivä joten lähdimme yhdessä messualueelle, Joonas NOCCO:n pisteelle ja minä Better Bodiesille heti aamusta. Päivä meni yhtä hujauksessa kuin edellinen ja melkein harmitti ruveta purkamaan pistettä. Meillä on kuitenkin tapana kellottaa purku, sillä leikkimielisesti haluamme rikkoa nopeimman purkuennätyksemme, joka oli aiemmin 18 minuutin luokkaa. :D
Tämä kuvastaa hyvin tiimimme kykyä pitää kuitenkin aina hauskaa vaikka tekisimmekin töitä samalla.

Pisteen purettuamme oli hyvästien aika ja kaikki läpi halattuani oli aika lähteä takaisin hotellille. Hain Joonaksen NOCCOn pisteeltä, jonne ei ilmeisesti jäänyt juurikaan purettavaa älyttömän juomiin kohdistuneen suosion jälkeen. Melkein kaikki myytiin loppuun jo perjantain puolella! Hyvä Team NOCCO!

Kippis!

Vierumäelle päästyämme kävimme vielä syömässä samassa hotellissa yöpyvän Mrs NOCCOn eli Johanna Hermansin ja hänen miehensä kanssa hotellin Grill-ravintolassa. Oli todella mukava purkaa messu- ja kisaviikonlopun stressi vietämällä rauhassa aikaa ihanien ihmisten kanssa hyvän keskustelun ja maukkaan ruuan parissa. Herätyksen laitoimme vasta kello yhdeksäksi, jotta ehtisimme kuitenkin aamupalalle. Joonakselle hotelliaamupala taisikin olla paratiisi maan päällä kisoja edeltävän tiukan ruokavalion jälkeen. ;)

Sunnuntain illallista ihanassa seurassa. <3

Kisaviikonloppu oli siis ainakin minulle todella onnistunut kokemus ja mistäs muualtakaan kuin sieltä se kisakipinäkin löytyi! Kovasti olisi tarve päästä lavalle itsekin, mutta koska pääsen vasta tällä viikolla aloittamaan varovaiset treenit (olen siis ollut KUUKADEN treenaamatta) niin keväälle dieettaaminen näyttää hieman haasteelliselle tämän vuoksi. Mutta aika näyttää.. ;)
Perjantaina menen tapaamaan Jaria ja ehkä olen sen jälkeen taas hieman fiksumpi suunnitelmieni suhteen.


SUURKIITOKSET vielä Team Better Bodies, Team Nocco, tutut, kisaajat ja messuvieraat ja tietenkin kisojen järjestäjät, oli hienoa olla osana noin upeaa tapahtumaa!

torstai 15. lokakuuta 2015

Men's Physique SM4 - raporttia osa 2, Kiitokset ja fiilikset!

Jou!
Ykkösosa päättyi siis aikalailla lauantai- eli kisa-aamuun. Pääset lukemaan sen kirjoituksen tästä.
Jatketaas nyt siis kakkososalla..

Heräilin tosiaan herätyskello -episodin jälkeen suihkuun ja kipsasin vaatteet niskaan. Käppäilin Cumulukseen, missä vedettiin loput kerrokset siis väriä. Sielä meni noin tunti ja pääsin takas hotellille, matkaa seurahuoneelta cumulukseen ehkä 5 min kävellen..

Aamupalaa nassuun ja muutama pyörähdys poseerauksia Maijulle, jotta hän sai samalla tatsin siitä millanen väristä tuli - ja tulihan siitä hyvä ja hemmetin tasainen!! :) Aamulla ei oikein mitään ihmeitä, naamari ja tukka kuntoon ja sitte kisapaikalle.
Matkalla kisapaikalle :)
Häippäsin bäkkärille tosiaan jo kasilta, koska halusin ajoissa lepäileen ja keskittyyn ite suoritukseen. Kuulokkeet korville ja makoilua, jännitystä ei kumemmin vieläkään tullut. Siinä sit ennen lavalle menoa vähän pumppailua ja sit show time!!

Odotin pääseväni ykkösvertailuun ja oli aivan mahtava fiilis kun nimi ja numero kuulutettiin siihen!

Vasemmalta: Joonas Palmgren (2.), Sherko Eliassi (1.), meikäläinen
Vasemmalta: Joonas Palmgren (2.), Sherko Eliassi (1.), meitsi
 Alkukilpailun jälkeen odotteleen finaalin tuloksia. Ykkösvertailussa ollessani, olin hyvillä mielin ja uskoin saavani finaalipaikan. Kyllähän se nimi sit sieltä listalta löytyi, muutamat punnerrukset ja uudestaan lavalle! Aivan älytön fiilis, siis mä nautin todella paljon lavalla olemisesta. Tykkään esiintyä ja tuola oli niin mahtava fiilis olla kun yleisö kannusti meitä kaikkia!

Top 6 !!
Päädyin lopulta sijalle 4. Odottelin hieman kovempaa sijotusta, mutta muuten meillä meni kaikki nappiin. Viimeistelyt onnistui jälleen hienosti, väristä tuli hyvä, shortsit on mageet, esiintyminen onnistui ja tuntui luontevalta, fiilis oli mahtava ja olin koko ajan läsnä. Mä tiesin mitä mä sielä teen ja pystyin keskittyyn ja nauttimaan omasta suorituksesta. En olis voinut tehdä mitään paremmin - olkoonkin, että aina on parannettavan varaa mm. pakin yms. kontrollissa - mutta olen tyytyväinen omaan suoritukseen.

kuvat: bodylehti
Pistekortit tuomareilta julkastiin juuri ja ilokseni huomasin, ettei se kärki (lukuunottamatta huikeaa Sherkoa) ollutkaan niin kaukana. Sherko oli aivan ylivoimainen niinkun sen kuvistakin jo huomaa, mahtava kunto ja mahtava tyyppi! Sijat 2. ja 3. olivat tasapisteissä ja mä hävisin heille yhden pisteen. Uskon että sijat 2. ja 3. meni mun edelle, koska Joonas Palmgren ja James Nikander ovat molemmat hyviä esiintyjiä, tasavahvoja joka puolelta, en itse ainakaan kuvista löydä heiltä kummempia heikkouksia, molemmat oli todella kireessä ja hienossa kunnossa, omaavat hienon rakenteen ja ovat varustettu hyvällä määrällä lihasta - pyöreetä sellaista.

Mulla on selkeitä vahvuuksia, mutta myös erittäin selkeitä heikkouksia jotka pomppaa silmään. Tän uskon ratkoneen pisteen eron Joonaksen ja Jamesin hyväksi. Heikkouksia ei tällä tasolla saisi enään olla, mulla ihan selkeästi hyppää silmiin kuikelomainen yläkroppa. Tarvin rajusti lisää paksuutta/lihasta rintaan, olkapäihin ja käsiin. Onnekseni nää heikkoudet on kuitenkin sellasia, että pystyn kehittämään niitä melkosesti hajottamatta kuitenkaan vahvuuksiani.

Mun mielestä meidän koko sarja kuvien perusteella näyttäisi olleen melkosen kova! Kaikki kunnia top3:lle ja rajussa kunnossa tuntui kaikki muutkin kyllä olevan ja mikäs sen hienompaa kun taistella montaa kovaa kilpailijaa vastaan. Kisoista jäi kaikin puolin erittäin hyvä fiilis, oon todella motivoitunut lähtemään uudelle offille ja käymään näiden heikkouksien kimppuun.

Sanotaanko näin, että hyvä startti Men's Physique "uralle". Jyväskylän karsintojen voitto sekä SM4. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan, lisää tulevaisuuden suunnitelmia availen sitten jokusen viikon sisällä, kun saadaan Jarin kanssa hommat lyötyä lukkoon.

(c) Tomi Rehell / Joni Turunen
Kilpailujen jälkeen jäin messuille töihin NOCCOn ständille. Johanna Hermans oli järkännyt ja koonnut meille älyttömän hienon osaston ja oli hieno huomata kuinka paljon ihmisiä kävi maistelemassa, ostelemassa ja juttelemassa! Myytiin lauantain aikana jo kaikki lavat päärynä -makua sekä punaset marjat -makua loppuun. Onneksi sunnuntaille oli vielä kofeiinitonta mansikka/raparperi -makua jäljellä lavoittain sekä kahta em. kofeiinillista makua yksittäisinä tölkkeinä jäljellä. :)

Kille Kujala jako nimmareita ja otti ihmisten kanssa kuvia, sairaan siistiä oli nähdä kuinka paljon Killellä on ihan oikeita faneja, juttua ja ihmisiä riitti ihan jonoksi asti!

Paikalla oli myös iso joukko NOCCOn urheilijoita ulkomailta, mahtavaa porukkaa! 
Selfietä Tina Valaker Brotken kanssa. Tina kisas lauantaina NWFC bikinissä sijoittuen 5. Gongrats!
Ständillä yleisöä viihdytti myös Zac Aynsley. 
Arvatkaa minkälainen fiilis tuli kun näin tämän? AIVAN ÄLYTTÖMÄN HIENOA, kiitos!! :)
Ehdin lauantaina hivenen kiertää messuilla ennen töihin menoa ja oli mahtava huomata kuinka paljon nää messut kasvaa vuosi vuodelta. Ja kuinka paljon enemmän yritykset panostaa osastoihinsa vuosi vuodelta, rupee oleen ihan amerikan meininkiä!! Hyvin järjestetyt messut kyllä kaikin puolin, jos ette tänä vuonna ollut paikalle niin laittakaahan hyvissä ajoin kalenteriin ens vuoden messut ja tulkaa, on kokemisen arvoinen tapahtuma! 

Kaikin puolin varsin hieno päätös tälle matkalle. Paljon on tapahtunut ja paljon uusia hienoja juttuja on tulossa. Haluan kiittää tässä teitä kaikkia tukijoita, myös niitä yksittäisten sanojen antaneita ihmisiä. Hieno huomata kuinka paljon ihmisiä elää tälläisen yhden matkan takana hengessä mukana!

Iso kiitos kuuluu tietenkin valmentajalleni Jari Mentulalle. Hänen kanssaan on nyt kuljettu jo yli 5 vuotta ja samalla tiellä jatketaan! On kunnia kuulua Team Fitfarmiin!

Kaikista tärkein tukija tässä hommassa on ollut perhe, avovaimo Maiju ja myös hänen poika. He ovat omalla sitoutumisellaan tähän touhuun mahdollistanut melkein vuoden dieettaamisen. Vaikka perhe onkin ollut mulle aina se ykkösjuttu ja tärkeintä elämässä, niin väkisinkin kisatouhut välillä vie ajatuksia arjen keskeltä muualle. ...Tärkein maailmassa mahtuu kahden käsivarren väliin...

Kiitos myös omille sekä Maijun vanhemmille, tsemppaukset ja sanat merkkaavat enemmän kuin helposti ymmärtääkään! Kiitos myös kaikille ystäville, kavereille ja tutuille ja tuntemattomille. Mahtavaa oli jutella ja tutustua uusiin ihmisiin messuilla! :)

Matkaa on tukenut sponsorini Trec Nutrition ja Fitness Authority, kiitos heille ravintopuolen kunnossa pitämisestä! Kiitos myös Ulla-Riitta Koskinen ja Prime Hair and Beauty Design jälleen mahtavasta kisatukasta!

Päätän tämän projektin tähän, nyt haalitaan ajatukset kasaan, lyödään tulevaisuuden suunnitelmat lukkoon ja ruvetaan tekemään töitä!

Kiitos ihan kaikki!


tiistai 13. lokakuuta 2015

Men's Physique -178cm SM 4. - Raporttia osa 1

Moido!

Jyväskylän karsintojen voiton myötä varmistui siis menolippu SM-kisoihin, jotka pidettiin Lahden Nordic Fitness Expossa viime viikonloppuna. Avaan teille nyt 2-osaisen raportin muodossa vähän tuntemuksia noilta kolmelta "lisäviikolta" aina kisojen jälkeiseen aikaan asti.

Kondis ei ollut Jyväskylän kisoissa mikään maksimaalisen kireä, joten päätettiin ruuvata sitä vähän paremmaksi Lahteen. Homma pyörähti käyntiin tiputtamalla hiilarit nolliin, mukana tippui tietysti myös kalorit kohtalaisen matalalle. Tiesin, että menisin seuraavat kolme viikkoa ketoosissa, ainoiden hiilareiden tullessa vihanneksista, joiden määrä oli myös rajoitettu päivää kohden. Mulla on kokemusta ketoosista aikasemminkin, osasin varautua siihen että loputon nälkä loppuu kuin seinään, mutta tilalle tulee väsymys, uupuneisuus ja mieliteot.

Kaikilla aikaisemmilla dieeteillä oon pystynyt hallitsemaan mielitekoja hyvin. Niistä ei oo tullut kummemmin ongelmia, vaikka välillä onki ollut tosi vaikeata. Näiden viimeisten kolmen viikon aikana, oikeastaan tokavikalla viikolla alkoi höyryämään sen verran korvien välissä, että en muista että olis ikinä ollut niin vaikea kieltäytyä ruuista. Pieni banaaninmurunen jossaki nurkassa pölyn joukossa niin voi hemmetti, mä olisin antanut tonnin siitä palasesta. Niinku oon aikasemminkin sanonut, mitä se joku banaaninmurun, tai kokonaisenkaan, syöminen haittaisi jos se olis kertaluontoista. En usko että yhtään mitään, mutta ei tässä olekaan siitä kyse. Kaiken tän itsekurituksen ja kärsimyksen, pohjaan palaneiden kanojen ja parsakaalien, hienojen ja hyvien hetkien, onnistumisien ja tavotteiden täyttymysten sisällä kyse on PERIAATTEESTA. Se on mulle periaate, joko noudatan saamiani ohjeita tai sitten en, mutta päätöksen tehtyäni pysyn päätöksessäni. No joo, mieliteoista kuitenkin selvittiin, mutta liikaa annoin sen vaikuttaa kuitenkin itseeni ja käyttäytymiseeni. Varmasti sivulliset, lähimpänä kaunis avovaimoni sai tästä osaansa. On ollut mahtava huomata, kuinka Maiju on kuitenkin jaksanut tukea päivästä, tunnista ja sekunista toiseen.

Kisaviikko oli hyvin samankaltainen kuin Jyväskylään mentäessä. Painettiin maanantai ja tiistai kovaa ja keskiviikkona aloitettiin lataamaan. Alkuviikon päivistä saatte infoa katsomalla tekemäni videot tästä alta.

Maanantai ja tiistai;

Keskiviikko ja torstai;

Perjantailta en saanut enään tehtyä videoo. Aamu meni pakatessa ja joskus yhden jälkeen saavuttiin hotellille. Maiju lähti töihin ja meikäläinen jäi päiväunille. Jostain syystä pää tuli tosi kipeeks automatkan aikana ja oli vaikea keskittyä mihinkään. Unetkaan ei auttanu kipuun. Heräilin joskus 4 aikoihin ja painelin kauppaan, tuli ostettua evästä Maijulle illaks ja lisäks lauantaipäiväksi, kisojen jälkeiselle ajalle.

Seiskan maissa sit rekisteröintiin ja siellä ei juuri ollut jonoa enään sillon, oli mukava vaan käppäillä homma läpi. Hieman jännitti uusi kokemus värien laiton kanssa, nimittäin otettiin Kauneuspalvelu Tanner's :lta suihkurusketus. Eka kerros ruiskutettiin perjantaina rekkarin yhteydessä, samojen tilojen saunaosastolla joten meni todella vaivattomasti. Halusin Protania ja sitä vedettiin, homma ohi muutamassa minuutissa ja kuivatteluunkaan ei 10 minuuttia enempää mennyt. Loput kerrokset lauantaina klo 5 eteenpäin, hommaan meni n. tunti. Väristä tuli omasta mielestä täydellinen, mitään en muuttaisi ja näillä puheilla voin sanoa, etten enää ikinä maalaa itseäni kotikonsteilla. Kiitos siis mahtavasta palvelusta ja ammattitaidosta Tanner's :n porukalle!

Perjantai-illan kondista rekkarin jälkeen.

Rekisteröinnin ja ekan suihkuvärin jälkeen ilta meni sit pötkötellessä, poseeratessa ja fiilistellessä. Jyväskylän kisoissa jännitin jo perjantaina aika paljon, mutta nyt ei ollu juur minkäänlaista jännäriä ilmassa. Iltapalan jälkeen vielä kuivaa valkoviiniä lasilliset tän mansikan kanssa. Jos tätä vielä porukka ihmettelee, niin valkoviini toimii hyvänä diureettina vielä yön aikana, kuivattaa siis kroppaa entisestään ja tuo myös tottakai rauhallisen, rentoutuneen fiiliksen eli uni tulee hyvin ja ainakin ite nukun kun tukki aamuun asti. Heräsin itseasiassa herätyskelloon yöllä ja laitoin sen pois, koska mietin että minkä ihmeen takia oon laittanu keskelle yötä klo 4 herätyksen?? Onneks oon kova torkuttaan, muuten olis mennyt värien laittaminen ohi.. Mulla oli siis 5 min välein varmaan 10 torkkua, joten heräsin seuraavaan ja rupesin taas miettiin, kunnes tajusin että pitäs värjäykseen lähteä.. :)

Kuivattelut menossa :)

Voisin lopetella tämän ykkösosan nyt tähän, jottei näistä tule liian pitkiä. Jatketaan siis kakkososan kimpussa kisa-aamusta eteenpäin seuraavassa osassa!

Hyvää tiistaipäivän jatkoa!!

perjantai 9. lokakuuta 2015

1 päivä jäljellä SM-kisaan!!

Terevee terevee!!

Saavuttiin just Maijun kanssa Lahteen ja rekattiin hotelliin sisälle. Kirjottelen tätä postausta sängystä, peiton alta ja on hemmetin kylmä. :D

Oon kuvannut nyt kisaviikolla matskua taas, maanantain ja tiistain veto löytyy youtubesta ja uusin, tänään julkastu tästä alta;


Videolla fiiliksiä, arkea, sheivausta, poseerausta yms ajatuksia keskiviikolta ja torstailta, tsekkaapa pois :)

Muuten on fiilikset aika rauhalliset, ennen Jyväskylän kisoja jännitti hulluna mut nyt ei oo se vielä ainakaan alkanut. Muutama ateria tälle päivälle vielä jäljellä ja illalla rekisteröityyn kilpailuun. Kisa alkaa sit huomenna aamulla jo 9ltä, jollon on vissiin CBB ensiks, sitten me ja junnut meidän perään. Nopea aamu siis.

Kuvaillaan tänään ja huomena ainakin videota vielä joihin tulee taas fiiliksiä yms, julkastaan niitä sit ens viikolla.

Jään kisan jälkeen töihin NOCCOn ständille ja olen siiinä niin kauan ku messut on auki, samoten sunnuntaina oon siellä heti aamusta ja aina iltaan asti. Tulkaahan maisteleen Noccoa ja jutulle!!


Nähdään Expossa!

torstai 1. lokakuuta 2015

Videoclippiä reenistä ja poseerauksesta 10 days out!

MOI!!

Tulipa junpattuu olkapäitä ja ojentajia eilen, 10 päivää ennen SM:iä.. 


Ukko on mahdottoman tyhjä, valkonen ja paineeton, mutta eteenpäin sotketaan täysillä. Kondis kiristyy hirvittävää kyytiä kuitenkin. 

Tässä pientä clippiä, johon otettiin myös reenin lopuks vähän poseerausta ylös, tsekk aut! 


Tällänen pikapäivitys tällä kertaa. Sovittiin reffit Jarin kans maanantaiks. Katotaan jos tehdään viimeistelyvideot jo maanantaista lähtien sit :)

- Joooooooooonas