perjantai 7. elokuuta 2015

Oma kannanotto kohua aiheuttaneeseen fitnesskuva -blogikirjoitukseen

Hei kaikille!

Haluan korjata sosiaalisessa mediassa syntyneet väärinkäsitykset mua ja mun mielipiteitä kohtaan. On pöyristyttävää, miten henkilökohtaisia kommentteja ihmiset laukovat tuntematta kuitenkaan toisiaan. Osassa kommenteissa mielestäni paistoi läpi myös se, etteivät he olleet edes lukeneet kirjoitusta, vaan kommentoivat vain muiden kommenttien perusteella. Mä pyrin aina ensin perehtymään asioihin josta puhun.

Jaoin siis eilen Natalia Gadolinin kirjoittaman blogitekstin, jossa hän kirjoitti siitä mitä mieltä hän on fitnessurheilijoiden stringipehva-ja tissivakokuvista. Useat ihmiset myös luulivat että mä olin kirjoittanut ton tekstin, se ei siis pidä paikkaansa, mikä kylläkin selviää jos kyseisen kirjoituksen kunnolla lukee.

Pääset lukemaan kyseisen kirjoituksen tästä.

Kirjoituksessa oli kyse siitä, että kun julkaiset pelkästä takapuolesta, tissivaosta tai tikkari suussa pehva pitkällä alaviistosta otettuja kuvia ja lisäät #fitness perään niin se muka olisi sosiaalisesti hyväksyttävämpää kuin se, että ne samat kuvat samoine asentoineen olisivat ilman hästägiä fitness. Ihmiset tuntuvat selittävän omaa paljasteluaan "koska fitness" ja "koska kehityskuvat".

Fitness on mun mielestä urheilua, kovaa työtä, reenaamista ja elämistä terveellisesti päivittäin.

Miksi mä jaoin kyseisen kirjoituksen?
Toivoisin että varsinkin nuoremmat kellä on tulevaisuus vielä täysin avoinna, miettisivät tarkkaan ennenkuin julkaisevat puolialastomia kuvia itsestään. Se saattaa vaikuttaa hyvin moneenkin asiaan jatkossa, esim. työnhakuun tai tuleviin lapsiin. Et voi kuitenkaan olla varma siitä, minne kaikkialle kuvat saattavat levitä ja niitä ei välttämättä koskaan saa kokonaan pois internetistä. Kaikki saa tottakai tehdä niinkuin parhaaksi näkee, kaikki saavat olla sellaisia kuin on, sitä en todellakaan tuomitse.

Maltilliset kuntokuvat, esimerkiksi kisa-asennoissa (ei tietääkseni vaadi alastomuutta), ja kisakuvat on mielestäni sopivia, lajiin nyt vain kuuluu pienet housut tai bikinit. Yhtälailla esim. uimareilla on pienet uima-asut tai yleisurheilijoilla pienet tiukat kilpailuasut. Se milloin kuntokuvista tulee mauttomia, on jokaisen henkilökohtainen mielipide, mun mielestä niistä tulee mauttomia silloin, kun kunto ja kehitys ei ole enään pääasia, vaan yritetään saada aikaan mahdollisimman paljasteleva kuva. Tämä asia koskee mielestäni ihan yhtälailla niin miehiä kuin naisiakin.

Kirjoitin kommentin eilen, jossa sanoin: "en haluaisi lasteni äidiksi tai vaimoksi naista, jolla on netti täynnä aikuisviihdealalle sopivaa materiaalia". Tämä on minun mielipide. Mä arvostan naisia ja niiden yksityisyyttä. En ymmärrä, miksi naiset haluaisivat tehdä itse itsestään seksiobjekteja netissä. Mä arvostan ihmisessä mielummin muita avuja kuin pelkkää paljasta pintaa. 

Mä kunnioitan yksityisyyttä, mä koen mun parisuhteen olevan jotenkin henkilökohtaisempi, kun meillä molemmilla avovaimoni kanssa on jotain vain meitä toisiamme varten. Onnekseni olen löytänyt vierelleni naisen, jonka kanssa nämä arvot kohtaavat. Hän on itse hyvin tarkka urheilijaimagostaan ja odottaa myös minunkin pitävän tiettyä linjaa esimerkiksi kuvieni kanssa. Mä olen tässä asiassa vähän "vanhaa koulukuntaa", mutta se on osa mua. Mikäli sinä et arvosta tälläisiä arvoja parisuhteessa tai elämässä niin se on mulle ihan okei, ei sun tarvitsekaan. Jokainen on persoona, jokaisella omat tavat.

"Mä en halua, että mun tuleva vaimo paljastelisi itseään kaikille". Tämä on mielipide, ei naisen arvostelua paremmaksi tai huonommaksi. Kirjoitin etten arvosta niitä kuvia pätkääkään. Sekin pitää paikkansa, en arvosta niitä KUVIA, se ei tarkoita, ettenkö silti arvostaisi henkilöä niiden takana.

Jos joku haluaa, että hänen kumppaninsa esittelee itseään esimerkiksi internetissä, niin sitten on etsittävä sellainen kumppani. Ymmärrän sen ja se on mulle ihan sama. Ymmärrän myös sen että maailmasta löytyy lukematon määrä ihmisiä jotka eivät haluaisi minua heidän miehekseen esim. tapojeni tai vaikka ulkonäköni takia, tämäkin on mulle ihan ok. Hyväksyn sen, koska jokaisen mielipide mahtuu tähän maailmaan.

Toivoisin myös ihmisten ymmärtävän, että kun jaoin Natalian kirjoituksen eilen facebookissa, en missään nimessä lähtenyt laittamaan naisia paremmuusjärjestykseen toimintatapojensa mukaan vaan nimenomaan luomaan keskustelua siitä, liittyykö tälläiset puolialastomat kuvat fitnessurheiluun vai ei.

Maailmasta rikkaan paikan tekee mun mielestä se, että me ollaan kaikki erilaisia ja kaikilla on ja saa olla omat mielipiteet.




P i i s.


12 kommenttia:

  1. Tosi hyvä teksti. Surullista vaan, että kaikkien pitää hirveästi perustella omia mielipiteitään!! Varsinkin jos ne ovat vähänkin ei niin suvaitsevaisia ihan kaikkea kohtaan!!! En itekkään haluais miestä, jonka kuvat ois paljastelevia selfieitä. Eikä tulis itellä mieleenkään edes ottaa sellaisia naisenaksn :D Jokaisen nuoren todella pitäis miettiä vähän pidemmälle tulevaisuuteen mitä sinne nettiin laittaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mun mielestä mielipiteet on hyvä perustella. Se auttaa itseäänkin ajattelemaan miksi juuri on jotakin mieltä.

      Poista
  2. Itse arvostan ajatuksiasi tämän tiimoilta, hienoa myös että nimenomaan miehenä kirjoitit aiheesta. Ja oon myös samoilla linjoilla kanssasi - omaan arvomaailmaan kuuluu se, että itse en lähtisi tissipersekuvia kaikelle kansalle jakamaan enkä myöskään kaipaa vierelleni miestä jonka some-profiilit on täynnä miespuolisia vastineita näille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvemmin näitä ajatuksia tekstin muodossa näkyy miehet kirjottelevan.. Ehkä senkin takia aiheutti niin ison kohun.. Mutta kiitos!! :)

      Poista
  3. Oon hetken ollut ns. kesälomalla blogin seuraamisesta ja ompas täällä vilskettä ja vilinää ku pitkästä aikaa klikkasin sivuille :D Oot ihana. Ja ymmärrän ja ymmärsin sun pointin täysin. Mun mies on ihan samanlainen ton "vanhanaikaisuuden" kanssa ja ei kans sietäis yhtään jos mulla olis joku insta täynnä puolialaston kuvia..enkä mä siis itsekään niitä oo koskaan mihinkään postaillut, joten täälläkin vakka löytänyt kantensa aikanaan :) Maiju on kyllä hieno esimerkki fitnesstypystä, joka ei liikaa paljastele! Keskittyy omaan juttuunsa ja tähtää kehitykseen ja tuleviin kisoihin ilman niiden ulkoisten avujen hyödyntämistä LIIKAA. Sillä törkeen hyvännäkönen mimmihän on vaikka juuttisäkissä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja tervetuloa takaisin!

      Kieltämättä täällä on aikamoinen myrsky käynyt. Varsinkin Facebookin puolella. Hieno kuulla, kiitos paljon. Kerro miehellesi terveisiä!

      Allekirjoitan myös nuo mitä maijusta sanoit, kiitos kivoista sanoista!

      Poista
  4. Oon aina pitänyt sua ikäistäs kypsempänä tyyppinä :) Propsit sulle!

    VastaaPoista
  5. Maiju kyllä tän fitness alkuaikoinaan on lähetelly mun miespuoliselle kaverille ittestään kaikkia puolialastomia kehityskuvia xD Ja vielä ku sillä miehellä oli juttua vähän yhen Maijun kaverin kanssa xDDDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anonyymi! Koska sinulla on selkeästi suuri tarve keskustella tästä asiasta, kun toistuvasti käyt vuodesta toiseen tämän samaisen kommentin jättämässä blogiini, ja koska itse en tosiaankaan tiedä kehen tai keihin tällä kommentillasi viittaat, niin olisi reilua että ottaisit minuun suoraan yhteyttä parisuhdebodausta@gmail.com, niin voimme yhdessä puhua tämän asian selväksi niin, että ensinnäkin minä tietäisin että ketähän mahdat tällä tarkoittaa ja sinä asian oikean laidan. Kiitos.

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Siis apua!!! Toi edellinen anon kommentti, M-I-T-Ä?!?!?!?!?! Kysyn vaan.. Mikä tarve jollain tuntemattomalla ihmisellä on tulla huutelee ANONYYMINÄ kellekään yhtään mitään :'D Mäkään en tunne Maijua mutta mun mielestä Maiju on huippu tyyppi kaikin puolin ja TUSKIMPA VAAN on kenenkään kaverinsa miehiä vokotellut. Ja siis oikeestaan ihan sama mitä Maiju on tehnyt ja tekee omalla vapaa-ajallaan, urheilijana loistava ja muutenkin hieno esimerkki nuorille naisille! En vaan pääse yli tosta kommentista.. Hyvin Maiju vastasit takas ja siis voi sua, ties mitä kaikkia kommia sulle tuleekaan mitä et julkaise. Huh. Piti tulla vaan sanoo että voisitko Maiju kirjottaa joku kerta postauksen pitkästä aikaa :D Joonaksen jutut on ihan kivoja mut Maiju on mun idoli :D

    VastaaPoista