torstai 27. elokuuta 2015

Kisakunnon vaatimia muutoksia ja mahtavia kokemuksia!

Täällä taas! Tällä kertaa dieettiä koskevien juttujen merkeissä. Pari viimesintä kirjotusta keskityttiin lähinnä mielipiteisiin ja niiden vatvomiseen, joten keskitytään nyt kuulumisiin. :)

Tässä on reilusti aikaa vierähtänyt edellisestä dieettipäivityksestä, muutoksia on tehty niin kulutuksen saamiseen kuin ruokavalioonkin. Myös työrintamalle on tullut muutoksia, jotka vaikuttaa olennaisesti tähän dieettiin.

Vaihdoin siis urakointipuolelta teollisuudesta pois ja siirryin toistaseks opettamaan ammattikoululaisia. Teen siis opettajan sijaisuuksia nyt ainakin syksyn näillä näkymin, joten työ ei tule olemaan kovin fyysistä eikä kaloreita kuluttavaa. Tähän tulikin iso muutos, sillä teollisuudessa sähköasentajana ollessani kulutus oli ihan hirveä päivää kohti. Ehkä tästä syystä myös aerobisia on pystytty oleen tekemättä.

Muutos tapahtui juuri, joten reagoitiin siihen myös nopeasti, näin eilen Jaria ja sovittiinkin että aloitetaan aamuaerobiset ensi maanantaina. Tuun tekemään 5 kpl 45-60 min aamulenkkejä. Teen ne kaikki tasasykkeellä, todennäkösesti nauttien tuosta ulkoilmasta. Raikas aamusää on aika lepponen, täytyy myöntää. Liekö tuo meidän perheen mansikka mut siihen hurauttanut, mutta mukava tapa se on aamunsa aloittaa. Tähän asti oon tehnyt aerobista vain reenien jälkeen 20 min suht kovalla sykkeellä. 2min juoksua 1 min kävelyä jne. Hyvin on saatu sillä kyllä hiki pintaan ja tuntuu että kroppa soijaa vielä tunnin, ehkä parikin ton reenin jälkeen. :D

Blockfesteille lähdössä

Ruokavaliokin on kokenut muutoksia tässä viime viikkoina. Pari viikkoa sitten tiputettiin aamupuuro pois sekä lepo- että reenipäiviltä. Viime sunnuntaina tankattiin maltillisesti 750g hiilaria, tarkoitus oli lähinnä kiihdyttää aineenvaihduntaa. Tuo hiilarin määrä osoittautukin itseasiassa aikalailla mukiin meneväksi, aivan hirveä paine reenissä maanantaina ja tiistaina, kondiksen kuitenkaan vetämättä juuri yhtään nesteiseksi. Varsin onnistunut tankkaus, söin kohtalaisen puhtaasti. Käytännössä paketin paahtoleipää ja muutaman patongin, riisiä ja hieman vähärasvaista jäätelöä ja karkkia.

Lisäksi napattiin tankkauksen jälkeisestä maanantaista eteenpäin myös lounaan hiilarit pois, joten nyt alkaa varmasti kroppa kyllä tyhjeneen rajusti. Laskin juuri tämän hetkisen ruokavalion ravintoarvot. Aika surulliselta ne rupee täälläkin näyttämään, mutta tällä hetkellä uskon, että mun kondis vaatii nämä muutkoset kiristyäkseen vielä lopulliseen lavakondikseen.

Reenipäivä:
2200 kcal
160 g hiilari

Lepopäivä:
1800 kcal
80 g hiilari

Molempina päivinä noin 200 g proteiinia ja 60 g rasvaa hyvistä lähteistä.

Tulee sitä elettyä muutakin elämää kun tätä ainaista fitness elämää!
Hommattiin meinaan liput ja lähettiin Maijun kanssa Blockfesteille. Eiköhän se niin ollu, että cheek oli aika isossa vetovastuussa tästä, mut oli siellä sit muitakin hyviä vetoja! Itehän olin selvinpäin, ympärillä sen sijaan tuntu olevan melkosta menoa.. Oli kyllä mukava käydä siellä ekaa kertaa vaikka festarielämästä en kyllä normisti yhtään nautikkaan. Suureksi yllätykseksi, alueelle ei saanut viedä mitään ruokia.. Toisin sanoen, lipun ostamisen jälkeen tuli fiilis, että voi prkl stna hitto juma, enkö voikaan lähteä sinne? 6-8h ilman ruokaa kisadieetillä on vähän liikaa meinaan ja tässä kohtaa kisadieetti menee edelle.

Maiju hoitikin mulle aivan älyttömän hienon yllätyksen, nimittäin huippukokki Akseli Herlevin loihtiman aterian mun ruokavalion mukaisesti!! Mitä hittoa?? Festareilla ruokavalion mukaista riisiä, kanaa ja vihanneksia!! MORJES! Yks tämän dieetin parhaista muistoista aivan varmasti, kiitos Maiju ja kiitos Akseli!!

Akselin toimintaan pääset tutustumaan hänen kotisivuiltaan, --> klik!

Akselin kokkaama ateria!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti