torstai 11. kesäkuuta 2015

Minkälainen oli ja mitä saatiin irti tästä lyhyestä offseasonista?

Moorojens!

Nyt kun offia rullattu joku 8 viikkoo tai jotain sinnepäin niin on aika hiljalleen laittaa se pakettiin. Alotin tosiaan kisojen jälkeen offin aika ristiriitasissa fiiliksissä, huilailin ja annoin aikaa perheelle ja muille jutuille enemmän. Reenasin pari ensimmäistä viikkoa muutaman kerran viikossa, sillon kun siltä tuntui. Parin viikon pölhöilyn jälkeen palasin ruotuun ja alotin reversedieettaamaan ruokavaliolla, joka sisälsi n. 2100 kalsua ja 200g hiilaria. Proden ja rasvan pysyessä samana kuin dieetillä. Annoin itelleni köyttä kuitenkin sen verran, että viikonloppuisin syödään mitä mieli tekee, normaalien eväiden lisäksi. Tuli sitä kuitenkin myös viikolla sielä täälä joku pulla syötyä, mutta en ottanut siitäkään sen pahemmin ressiä.

Kun fiilikset alkoi kääntyä kisaamiseen, reffattiin Jarin kanssa ja lyötiin suunnitelmia lukkoon. Tavoitteet olenkin teille jo kertonut, joten pysytään tän offin ruokavalioissa ja reeneissä. Päätettiin nostaa 50g hiilaria joka viikko, jotta kroppa ehtisi palautua mahdollisimman hyvin ja toisaalta myös tottua edes hivenen korkeempiin hiilareihin. Tällä hetkellä hiilarit on 350g ja kaloreita tulee noin 3400. Joka viikko on myös luonnollisesti tankattu.. tai sanotaanko, syöty vapaammin :D

Poseerausharjottelua parhaan opastajan kanssa!
Pienellä pelolla odottelin mitä kondikselle tulee tapahtuun, kun 50g napautetaan joka viikko ruokaa lisää, mutta innolla voin todeta, että paino on ensimmäisestä lisäyksestä tähän päivään noussut noin kilon. Kondis on suhteellisen hyvä ja ihan hiton paineinen. Mukava on reenata kun tuntuu että reenin kohdelihas repee pumpista. Hyvin tuntuu siis kroppa ottavan hiilaria vastaan ja ensi viikolle otetaan vähän isompi nousu, 70-80 g jolloin kokonaismäärä luonnollisesti nousee sinne 420-430.. Tuohon vielä pari cheatti ateriaa päälle ja juhannuksen tankkailut niin ihan hyvissä viikkokaloreissa mennään.

Koko tämän ajan oon yrittänyt saada reenipainoja ylös ja reenannut vaan mahdollisimman isoilla painoilla, raskaasti, lyhyitä sarjoja. Eipä oo aikoihin tullu tehtyä esim. vipunostoissa 5 toiston sarjoja, no nyt on ja menee muuten aika sairaasti perille. Kunhan muistaa pitää sen tekniikan silti kasassa, edes osittain. Reenejä on tullut 4-5 viikkoon, ja ne on aina rakentunut pääliikkeen ympärille. Oikeastaan viimeiset 1.5v oon reenannut niin, että raskas esim penkkipunnerrus tai prässi tehty lähestulkoon viimeisenä liikkeenä. Nyt oon sit painanu sen heti alkuun ja niitä jumppaliikkeitä siihen lisäks.

Välillä reenattu myös WFC:llä taas! Nykykuntoa, paino 79kg
Hyvin on sarjapainot noussu ja painetta tullut. Myös ikäviä lisiä on tullut, alkoi särkeen ja vihloon sekä olkapäitä että polvia, yleisesti siis nivelet aivan tukossa. Otinkin sit käyttöön  Trec Nutritionin Joint Therapy Plus lisäravinteen ja onnekseni se on toiminut todella hyvin. Ei oo sen jälkeen kummemmin nivelsärkyjä näkynyt. Tsekkaa tuote tästä!

Juhannuksen jälkeen alkaakin sitten vaaka kääntyä toiseen suuntaan ja koitetaan saada kertyneet ihrat pois äijästä. Aloitan siis rajujen tankkausten johdattelemana dieetin maanantaina 22.6! Erittäin suurella mielenkiinnolla odotan kuinka kondis lähtee rapistuun ja millasena fiilikset pysyy, nyt kun dieetataan poikkeuksellisesti puolet vähemmän aikaa kun ennen.

Tulevasta dieetistä ja sen alottamisesta sitten seuraavassa postauksessa, viimestään kun dieetti on oikeesti saatu potkastua käyntiin!

Kiitti taas paketista Trec Nutrition & Fitness Authority !
Tälläsillä tunnelmilla, vaikka ite sanonkin, todella onnistunut lyhyt mutta opettavainen offseasoni alkaa tuleen päätökseen.

Kuulemiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti