sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Selkätreeniä videolla ja hiljaiseloa. / Back workout video.

En tiedä miten tämä kirjoittelu tuntuu taas niin haastavalle. Tai että kun ei ole mitään suuria uutisia tai jänniä juttuja kerrottavana niin helposti sitten jää kirjoittelut taka-alalle kokonaan. Tosin on tässä kiirettäkin pitänyt, kun teen nyt kesälomalla yhtä rästiin jäänyttä työharjoittelua omien töiden ja opinnäytetyön ohella. Ja kirjoittelin minä jutun uusimpaan FitBodyynkin. Taitaapi löytyäkin pian jo lehtipisteistä. 

(c) Petri Mast

Mutta muuten treenit kulkevat kivasti, edelleen viisi tai kuusi treeniä viikossa ja muutama hassu lenkki fiiliksen mukaan. Vähän lenkitkin kyllä jääneet kun harjoittelua varten herätykset joka tapauksessa 05, niin ei kamalasti huvita heräillä vapaaehtoisille lenkeille 04. Treeneissä edelleen olen hakenut vaihtelevin viikoin voimaa kovilla, lyhyillä sarjolla ja sitten volyymiä ja oikein tarkkaa suoritustekniikkaa. Voimaa on ainakin tuntunut tulevan hyvin lisää, toivottavasti lihastakin. :)


Poseeraushölmöilyä toissapäivältä. :) / Posing fun from few days back ;)

Aika paljon ollaan taas treenattu Joonaksen kanssa yhdessä ja kuvailtiin eilen selkätreeniä, jonka löytyneekin tuosta tekstin alta. Jostain syystä jalkatreenejä olen tykännyt tehdä yksin, mitä nyt kyykkyjen ym varmistajaksi hakenut Joonasta kun on omalta treeniltään ehtinyt.  Itseasiassa ensi viikolla olisi tarkoitus treenailla mahdollisuuksien mukaan kaikki treenit yhdessä ja kuvailla siitäkin jonkinlaista koostetta.


Muutama viikko ollaan vielä yhdessä offillakin ennen Joonaksen syksyn dieetin alkua ja Men's Physique debyyttiä. Tullut tässä viikonloppuisin sitten vähän höllättyä ruokavaliosta sen vuoksi ja se on mielestäni alkanut näkymään, että kohta onkin sitten hyvä jatkaa sitä tiukempaa linjaa dieetin alkaessa. :)

Itse olen sitä mieltä että lajinvaihdos on oikein hyvä idea ihan pelkästään jo Joonaksen hienon rakenteen ja sen lajiin sopivuuden vuoksi. Jyväskylässä sitten nähdään mitä ovat tuomarit mieltä! :) Todella mukavaa ja vähäsen jännääkin päästä taas vähän puuhaamaan kisajuttuja, vaikkakin huoltajan roolissa. Alkaa kait sitä olemaan vähän sitä omaakin kisakuumetta ilmassa vaikka aikaa tässä offilla vielä onkin vaikka muille jakaa.

Mutta nautitaan nyt ensin tästä ajasta, tulee näitä leppoisia offiaikojakin vielä ikävä. 

Lopuksi pyytäisin vielä pientä palvelusta teiltä, ihanat lukijat. 

Olemme mukana #c4actuscrew-kisassa, jossa joku meistä kuskeista voittaa auton itselleen vuodeksi. 

Joten olethan ihana ja käy antamassa äänesi meille osoitteessa http://rakasturanskalaiseen.fi/c4cactuscrew.html ja olemme todella kiitollisia!


Mukavaa sunnuntai-iltaa! :)

---

Hi guys! So it has been a while since last post, again! But it's just really difficult to find anything to write about when nothing happens haha. Just basic training, eating, sleeping and school stuff. Oh, and I wrote a column to the newest FitBody magazine, should be available at the stores already!

Few days back we did a back workout together with Joonas and we filmed it so you'll find the video above. :) 

Our workout included:
Lat pull down 3 x 8-12
Narrow pull down 4 x 8-12
Motor saw (one sided) 3 x 10 / side
Vertical pull up 4 x 8
Supported t-row 3 x 10

So really basic movements for change, but I think it really went where it was suppose to. :)

Have a nice Sunday!

lauantai 16. toukokuuta 2015

Matka jatkuu - mihin ja millon?? Päätökset tehty, tavoitteet asetettu!!

Hellou!!

Mistäs alottas.. Otsikosta? mm...

Okei, meikäläinen virallistaa tän nyt sitten;
- Istahettiin Jarin kanssa alas viime torstaina ja tehtiin päätöksiä - erilaisia sellaisia, joista isoin on se, että meitsi kisaa tänä syksynä sittenkin. En mä vissiin niin kamala keväällä ollukkaan, ku Maiju anto siunauksen meiän suunnitelmalle! :D

Homma lähtee käyntiin niin, että aletaan nyt heti nostamaan hiilarimäärää tasaisesti, mahdollisimman paljon seuraavan viiden viikon ajan, mut kuitenkin niin että kroppa ottais sitä vastaan eikä kerryttäisi hirveesti vattan ympärille. Viidessä viikossa ei kuitenkaan ihmeitä saada tehtyä, niin turha pullauttaa kuntoa ihan täysin, kun se kerran vielä toistaseks on ihan jees. Toivon mukaan kroppa ehtisi edes hieman palautua tuosta viime dieetistä ja päästäisi taas rasvat irti kun aletaan dieetille.

Reenimäärät vähenee neljään kertaan viikossa, mutta reenityyli säilyy samana miten olen tähän asti kisojen jälkeen painanutkin. Tehdään siis aivan perusreeniä, mahdollisimman raskaasti ilman erikoistekniikoita. Haetaan sitä voimaa ja painetta koneeseen. Reenit rakentuu yhden raskaasti tehtävän pääliikkeen ympärille (esim. penkkipunnerrus, pystypunnerrus, kulmasoutu/räkkiveto tai kyykky/jalkaprässi) johon lisätään sitten jokunen eristävämpi liike - jotka kuitenkin väännetään aivan yhtä raskaasti. Tuun tekeen jokaisessa liikkeessä 5-8 toiston sarjaa failureen - myös eristävät yhden nivelen liikkeet tehdään tosiaan raskaasti yhtä lyhyinä sarjoina. Sarjamäärät tulee vaihteleen fiiliksestä riippuen, 2-4 sarjaa / liike kuitenkin suunnilleen.

Jos homma menee suunnitellusti, niin dieetti alotetaan juhannuksen jälkeen. Siitä tulee siis 12+1 (eli 12 + viimeistely) viikkoo pitkä kiristely näillä näkymin. Aion siis nousta lavalle Jyväskylän karsinnoissa.

No missä lajissa?

Mua on jo pidempään kiehtonut laji, jossa pärjätäkseen pitää antaa kaikkensa jokaisessa reenissä ja reenata monipuolisesti, pitää kehittää itseään, pitää olla lihaksikas, pitää olla urheilullisen näköinen, pitää omata hyvä rakenne, pitää osata esiintyä ja hallita poseeraukset - laji, jossa pärjätäkseen pitää tehdä töitä sitä kohti sydämestään, joka vuosi, joka kuukausi, joka päivä aina tunnista sekunteihin asti. Tässä lajissa reenataan, syödään, levätään ja eletään ihan yhtä lujaa kuin muissakin Fitness -lajeissa. Loppujen lopuksi siis mikään muu ei muutu paitsi poseeraukset. Tulen kisaamaan Jyväskylässä Men's Physiquessa -178cm sarjassa 19.9.2015.

Toisin ku ehkä monet luulee, mä en oo ollut "henkeen ja vereen" CBB -ukko - vaikka kehoa tykkäänkin rakentaa, pidän lihaksista ja haluan kasvaa isoksi. Tykkään reenata kovaa ja taistella kerta toisensa jälkeen itseäni ja vanhoja ennätyksiä vastaan. Haluan viedä itseni omien rajojeni yli jokaisessa reenissä, jotta pääsisin niihin tavoitteisiin joita itselleni asetan.

Näin ollen, nyt keskitytään vetämään kaasu pohjassa karsintoihin, kisataan ja sen jälkeen mietitään miten jatkossa - CBB vai Men's Physique.

1 päivä ennen Kultsaa..


..ja kokeillaan..

..ja sit harjotellaan!

Tätä matkaa JKL karsintoihin kuljetaan edelleen Jarin valmennettavana Fitfarmin tiimissä ja Trec Nutrition + Fitness Authorityn tukemana urheilijana! Matskua tulee kaikessa muodossa sekä tänne blogiin, facebookiin, instagramiin ja youtubeen. Pysykää siis matkassa mukana ja heitelkää kommenteilla! :)



torstai 14. toukokuuta 2015

Lähiaikojen kuulumisia osa 2: Offiarkea ja fiiliksiä kisadieetistä sivustakatsojan näkökulmasta.

Hyvin nämä postausvälit silti venyy vaikka kuinka koittaa muka kuroa niitä kuulumisia kasaan. :)
No eipä sillä, että mitään kovinkaan suuria sitä edes kuuluisi. Treeniä, koulua, töitä ja perhettä. Perusarkea, perustreeniä ja peruselämää.

Edelleen mennään viidellä treenillä viikko ja jako on tähän saakka ollut:
Etureisi-pohje
Olka-rinta
Selkä-hauis
Takareisi-pakara
Olka-ojentaja



Treenien intensiteettiä ollaan vaihdeltu viikottain heavyistä 2 x 6-8 toistoista pitkiin supereihin ja triploihin. Ja treenien sisällön suunnittelen edelleen itse, josta olen tykännyt todella paljon. Pyrin tekemään mahdollisimman vaihtelevia treenejä joka kerta. Salille en tosin voi mennä haahuilemaan ilman valmista suunnitelmaa, joten käytän aina hetkisen ennen treeniä sen suunnitteluun valmiiksi treenipäiväkirjaani, jotta touhu pysyy johdonmukaisena salillakin. Treenin aikana on sitten kiva kirjailla treenipainoja ylös, varsinkin enkkoja tehdessä heh. 

Mitä ruokaan tulee, pienoinen nälkä on vaivannut muutamina päivinä, mutta tällä hetkellä peilikuva ei todellakaan anna nostaa hiilareita enempää. Otin myös (valmentajan luvalla) muutaman aamulenkin takaisin ohjelmaan saadakseni kuntoa hieman taas siistittyä. Ja näin keväisin on muutenkin mukavaa käydä juoksemassa aamuvarhaisella kotimme kauniissa metsämaisemissa. Kyllä, luit oikein, juoksemassa. Jarista oli hauskalla päällä, kun vinguin aerobisia takaisin ja suostui sitten lyhytkestoisempiin korkeasykkeisiin aerobisiin. Olin ihan varma ensimmäisellä lenkillä, että kuolen. :D




Palataan ajassa kuitenkin nyt hieman taakse Joonaksen kisaviikonloppuun, tai lähinnä kisoja edeltävään aikaan. Eli millaista oli olla ja elää kisadieettiläisen kanssa 25 viikkoa?
Ihan rehellisesti voin sanoa, että ensimmäisen 17 viikon aikana en edes muistanut Joonaksen olevan dieetillä. Eli oikeastaan mikään muu ei hänen käytöksessään muuttunut kuin aamulenkkien lisääminen päiväohjelmaan sekä tarkempi ote ruokailuihin. 

Mutta sitten niiden viimeisten kahdeksan viikon aikana dieetti alkoi jo näkymään muutenkin kuin ulkoisesti. Joonas oli selkeästi paljon väsyneempi ja vakavampi, vaikka tsemppasikin hurjasti väsymyksestä huolimatta. Toki iltaisin oli puhti vielä normaalia enemmän pois, mutta pakko silti nostaa hattua että hienosti tsempattu! :)
Arki oli hyvin pitkälle suunniteltua ja hyvin rutinoitunutta, kuten dieetillä nyt yleensä onkin. Itselläni oli paljon reissamisia alkuvuodesta ja osittain myös siksi yhteinen aika jäi melko vähäseksi, ja illat menivät pääasiassa salilla, poseeratessa ja venytellessä sekä seuraavan päivän ruokia prepatessa.
Oli kuitenkin todella hienoa päästä seuraamaan Joonaksen dieettiä niin läheltä ja olla mukana treeneissä tsemppaamassa sekä katsomassa poseerauksia ja olla tukena koko projektin alusta loppuun saakka.

Yhdessä aamuaerolla.

Salilla hän jaksoi kyllä yllättävän hyvin painaa loppuun saakka, mutta on pakko myöntää että sitten viimeisten viiden viikon aikana yhteiselo ei ollut dieettiläisen kanssa ihan sitä ruusuisinta. :)
Monesti huomasin miettiväni, että olenkohan itse ollut yhtä lyhytpinnainen ja ehdoton tai ajattelinko itse yhtä kapeasti ja vain yhdestä näkökulmasta asioita kun oma kisavalmistautumiseni oli käynnissä? Luultavasti olin ja ajattelin. Tästä johtuen uskonkin tämän ensimmäisen puolison dieetti-kokemuksen olleen minulle todella kasvattava ja silmiä avaava ja todella toivon muistavani nämä ajatukset sitten itse kilpailuun valmistautuessani. Viimeisen oman kisarupeamani loppumetreillä Joonas monesti sanoi minun olevan täysi eri ihminen kuin mitä olin offilla, ja vaikka en tätä itse silloin huomannut saati uskonut, luulen ymmärrtäväni nyt mitä hän tarkoitti. Tavallaan tuntuu, että dieettiläinen "käpristyy sisäänpäin", ja ehkä jollakin tavalla unohtaa sen, että vaikka itsellä onkin dieetti ja kisavalmistautuminen meneillään, niin muu maailma silti jatkaa normaalia rullaamistaan eteenpäin. 

Kisapaikalle matkaamassa.

Ja siis en nyt todellakaan tarkoita, että Joonaksen kilpailuihin valmistautuminen olisi ollut minulle pelkkää tuskaa ja kärsimystä koko 25 viikkoa! Ei suinkaan, mutta nyt luulen ymmärrätäväni miljoona kertaa paremmin niitä ei-fitness-puolisoita, joiden on varmasti todella hankala ymmärtää koko lajin saati dieetin pointtia kun muutos voi olla diettaavassa osapuolessa melkoinen. Itseasiassa uskon itse päässeeni aika vähällä Joonaksen kohdalla ja myös siksi, koska kuitenkin ymmärrän kaikki dieettiolot, stressit ja kiukut. Enkä varmasti itsekkään ollut maailman ihanin kisadieettiläinen, ja kaikki kunnia Joonakselle minun kiukkujeni jaksamisesta! :) Luulen että omalla kohdalla on erittäin hyvä asia että minun on jo pelkästään poikani vuoksi laitettava muita itseni edelle myöskin dieetillä ollessani, enkä siksi voisi edes keskittyä vain ja ainoastaa omaan napaani.

Joonas in action. Kuva lainattu Body-lehden sivuilta.

Tottakai urheilijan on keskityttyvä harjoitteluun sekä suorituksiin ja mitä lähemmäs kisaa mennään, niin aivan varmasti ajatukset suuntautuvat enemmän kohti itse kisoja. Ja aivan varmasti jokainen kilpaurheilija, lajista riippumatta, on enemmän tai vähemmän omissa oloissaan ennen kilpailuja se on selvää. Mutta paljon tuli opittua ja toivottavasti muistan tämän tekstin itse vielä 5 weeks out. :)


Kisojen jälkeen syömässä <3

Ihana oli myös kisojen jälkeen saada se oma normaali, iloinen ja hauska Joonas taas takaisin. <3
Tosin tiedä nyt sitten että kuinka pitkäksi aikaa.. Hän varmasti pian kirjoittelee omista uusista suunnitelmistaan! ;)



-Maiju

maanantai 11. toukokuuta 2015

Offseasonin 1.reenivideo ja fiiliksiä!

Tervehys!

Offseasoni alkanut rullaan ihan mukavasti täällä. Reenejä kovenneltu aikalailla, kerron niistä ja ruokavaliosta videolla lisää;



Eilen vietettiin äitienpäivää, myös täälä meillä kotona. Kokkailtiin poitsun kanssa Maijulle kroisantteja, käärin niitä eka vähä väärinpäin, oli nuo lidlin valmistaikina kroisantit liian vaikeita tulevalle insinöörille aluks näköjään. Hyviä ja rapeita niistä kuitenki tuli :D Maiju joutu siis pieneen pakkocheattiin tänään kun ei kehannu olla syömättä meidän laittamia patonkeja ja muita aamupalaherkkuja!

Eilen siis latailin kroppaan hiilaria ja tänään arjen alkaessa taas ruokavalioon kiinni. Yritän pitää painon nyt toistaseks siinä 78kg kieppeillä, reversedieettaamalla.. Videolta selviää kalsut ja makrot. :)

On muuten hieno reenata pitkästä aikaa kun voimaa tuntuu löytyvän, sarjapainot nousee, ihan suht ok paine kropassa ja mihkään ei satu eikä kolota!!

Pitempiä fiilistelemättä, tsekatkaa tän offseasonin ensimmäinen video, jolla on jutustelua ja käsireeniä. Treffaan Jarin tällä viikolla ja sen jälkeen on tulevaisuuden suunnitelmat lyöty lukkoon.

Hyvää alkanutta viikkoa, palataan!!