tiistai 17. helmikuuta 2015

Elossa ollaan! / Still alive! :)

Pitkästä aikaa pääsin tänne blogin puolellekin päivittelemään kuulumisiani! Lähiaikoinahan tuo meistä komeampi osapuoli on hoitanut nuo blogin päivittelyt kun minä en ole kiireiltä ehtinyt.

Mutta nyt ollaan taas asiassa. Laitetaan vaikka kuulumisia nyt heti kärkeen. Eli lähiviikot olen ollut työharjoittelussa ja tulipa tuossa viimein tehtyä se muuttokin tänne Nokian perukoille. :) 

Sneak peek meidän keittiöstä. / Sneak peek from our new kitchen.

Viikko ollaan nyt uutta kotia asutettu ja on se kyllä niin ihanaa kun on tilaa ja oma sauna! Lupaan tehdä kodista sitten ihan erillistä postausta jahka saadaan kaikki feng shuit paikalleen.

Käytiin myös Ystävänpäivän kunniaksi Joonaksen kanssa ihanan Alona Kuusiston haastattelussa juttelemassa parisuhteesta, treenistä ja omista fiiliksistä Poseland.comissa. Haastattelua katsomaan pääset tästä.

Treenien puolesta kaikki on sujunut hyvin, jopa niin hyvin että lisättiin yksi treenipäivä viikkoon ja sain hieman vapaammat kädet treenien sisällön suhteen, mistä olenkin kovin innoissani. Eli treenaan valmentajani mukaan edelleen hänen määräämät lihasryhmät mutta treenien sisällön päätän itse. Toki olen aiemminkin treeniohjelmiani soveltanut mutta nyt tämä soveltaminen saadaan sitten jokapäiväiseen käyttöön. Toivotaan että lihaskasvukin vastaa treenien suurempaan vaihtelevuuteen positiivisesti. :)


Perjantaina matkaan sitten ruotsiin viikonlopuksi. Meillä on Team Better Bodiesin urheilijatapaaminen Tukholmassa ja todella odotan kaikkien muiden tiimiläisten tapaamista! Pitääkin alkaa jo pakkailemaan laukkua reissuun että muistan ottaa innostuksissani kaiken tarvittavan mukaan. :D

Tämä laukku ja muut Better Bodies-tarvikkeet ovat huikeassa tarjouksessa Helmikuun ajan -25%! Käyhän kurkkaamassa: www.betterbodies.se!
/ This bag and other Better Bodies accessories have a super great offer during February -25% off! Visit www.betterbodies.se!

Koitan kirjoitella ensi viikolla sitten viikonlopun reissusta kuulumisia ja sain myös kyselyn liittyen omaan kisavalmistautumiseeni eli siitäkin aiheesta postausta tulossa ulos pian! Ja tietysti muitakin postaus-ideoita saa ehdottaa! 

Oikein mukavaa ja energistä viikkoa toivotellen,

Maiju

----------------

So, it has been a while since I got time to write something. I have been super busy with my internship and some work stuff. We also finally moved in to our new apartment and I must say that it is so nice to have enough space! :) 
I promise to do an individual blogpost about our house when everything has found it's place. 

Me and Joonas also had the honour to be interviewed by Alona Kuusisto to her website Poseland.com last week. We spoke about relationship, training and our own thought concerning fitness lifestyle. You can wach the interview here. The interview is in finnish.

Training wise we did some changes with my coach, so far I have had quite strict training programme but now my coach just told me which muscle group I should train and when and I decide the workout myself. Ofc I have done that before too but now I will keep doing it in every workout. Hopefully this more variable training programme will increase my muscle growth. :)

And I also got a request that would it be possible to do a "how to prepare to a competition beauty-wise"-post and I'll promise to do it next week. And if you guys have some other requests concerning blog post ideas, please tell me! :)

Soon it's time to pack my bags before leaving to Stockholm for weekend. We have our Team Better Bodies Athlete Summit on Saturday and I can't wait to meet all the other athletes in person!

Have a great week! :)

M

2 kommenttia:

  1. Olipas jotenkin hölmösti sanottu tuo, että body olisi jotenkin "aikuisten laji"? Itse olen 30 paremmalla puolella, ja bikinissä kilpailleena en voisi edes kroppani muodon takia ajatella vaihtavani lajia. Mun fysiikka ei vaan yksinkertasesti riittäis siihen. Typerää ajatella, että body olisi jotenkin "aikuisten laji"? :D Siinä se menee missä muutkin. Kuulostaa jotenkin oman lajinvaihdoksen selittelyltä? En tiedä. Ei ne kakkkk teputkaan sinne bikiniin tähtää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelut. Tarkoitus ei ollut loukata ketään, itse vain omalle kohdalle koen asian oleva näin. Hienoa jos oma kroppa soveltuu bikiniin paremmin, minä kun olen liian leveä keskivartalosta siihen. :)

      Poista